MITÄ VANHEMMAT EDELLÄ, SITÄ LAPSET PERÄSSÄ

Tämä viikko on ollut uusien innostusten heräämisaikaa. Rusinakaksikko on päässyt ottamaan ensikosketuksiaan vanhemmilleen rakkaisiin lajeihin. Tätä hetkeä on odoteltu jo jonkin aikaa. Siis että koko perhe voi lähteä yhdessä urheilemaan, eikä tarvitse jakaa enää lastenhoitovuoroja ja urheiluvapaita muutenkin vähäisen yhteisen ajan kustannuksella.

Oman lapsuuteni ja nuoruuteni yksi tärkeä peruspilari oli perheeni yhteiset urheiluharrastukset ja niistä tärkeimpänä suunnistus. Monet elämän perusarvot, lukemattomat muistot ja elinikäiset ystävyyssuhteet ovat asioita, joista saan kiittää rakasta harrastustani. Vaikka vuodet ovat vierineet ja kilpaileminen on jäänyt jo kauan sitten, on metsässä liikkuminen minulle edelleen henki ja elämä. Siksi haave ja tavoite on ollut saada lapsetkin innostumaan luonnossa liikkumisesta. Ja hienosti tavoite onkin ottanut tuulta alleen, sillä edes järjetön kaatosade ei saanut hymyjä hyytymään ensimmäisessä suunnistusharjoituksessa! 

Positiivisesta ensikokemuksesta innostuneina päätimme toteuttaa toisenkin kokeilun heti perään. Tällä kertaa vuorossa oli Miehen intohimo, maastopyöräily. Etukäteen usko vasta apupyöristä eroon päässeen maastoajotaitoihin oli kieltämättä heikohko, mutta heti kohta metsään päästyämme todisti poika uskon vääräksi ja viiletti itsenäisesti kapeaa polkua kantojen ja kivienkin yli. Tässä vaiheessa Pikku-Rusina keskittyi vielä kartan tutkiskeluun, mutta mitä tapahtuikaan, kun sopiva kuralammikko sattui eteemme..?

Siellä sitä roiskuteltiin vettä pienellä avustuksella kuin vanha tekijä ja ainoa ongelma oli yhden pyörän jakaminen kahden yli-innokkaan pikkupolkijan kesken. Kolmatta tuntia oli jo retkeä tehty ja kotimatkakin vielä edessä, mutta millään ei olisi Rusinakaksikko halunut maastopyöräilyä lopettaa. Toinenkin ensikosketus onnistui siis enemmän kuin loistavasti!

Viikon harrastusbonuksena voin kertoa vielä omista valokuvausharjoituksistani, joiden innoittamana oikeastaan koko pitkäksi venynyt metsäretki alun pitäen päätettiin tehdä. Valokuvauskurssin panorointitehtävän toteutuksessa kaipasin Miehen apua ja eipä häneltä vastalauseita kuulunut kun kyseessä oli pyöräillen tehtävä mannekeeraus. Tässä yksi alkeellinen tuotos, jonka linssi ravassa sain napattua. Uusia kuvaustuokioita kyllä tämän aiheen tiimoilta vielä tarvitaan...

23

Joulukuu. 

Kaikista toiveista huolimatta maa ei ole valkoinen. Siksi hiutaleita on pakko viritellä sisätiloihin.

Askartelu sopii erityisen hyvin mielen vapauttajaksi, sillä käsien puuhatessa mielen suunnitelmia unohtuu ajatuksista kaikki muu. Voi vain keskittyä juuri siihen hetkeen, juuri niihin saksien liikkeisiin joita sillä hetkellä on tekemässä. 

Askartelu on kuulunut minulle mielekkäisiin puuhiin jo pienestä tytöstä lähtien. Siinä on yhdistynyt ne kaksi asiaa, joista olen aina nauttinut: käsillä tekeminen ja omien ideoiden toteuttaminen. Käsityöt, käsillä tekeminen ja kaikenlainen puuhastelu on verenperintöä sekä äidiltäni että isältäni. Lapsuuteni ja nuoruuteni muistikuvia leimaa yhteinen puuhastelu niin käsitöiden, leipomisen, puutarhanhoidon, puurakentamisen kuin muidenkin käsillä tekemisten parissa yhdessä vanhempien kanssa. Olen ihan hurjan kiitollinen siitä, että kotona on aina saanut osallistua, tehdä ja toteuttaa myös itseään ihan pienestä pitäen. Tämän saman olen halunnut antaa lahjaksi omillekin lapsilleni ja innolla ovat hekin lahjan vastaanottaneet. Vaikkei kaikki remppa-, ruoanlaitto-, leipomis-, ompelu- ym. hommat välttämättä helpoimmin ja siisteimmin olekaan toteutuneet pienten apulaisten avustuksella, ovat he saaneet aina halutessaan osallistua. 

Tuo toinen nautinnon lähde askartelussa - omien ideoiden toteuttaminen - on ollut mukana puuhasteluissani aina, mutta pitkään ihan huomaamattani. Aina on ollut omat visiot ja valmiita ohjeitakin on pitänyt tuunata mieleisekseen. Silti en ole koskaan ajatellut olevani luova, enkä ole siitä syystä koskaan tavoitellut luovaa ammattia. Olen kuitenkin ajautunut vuosien varrella työssäni visuaalista silmää vaativiin tehtäviin ja pääsyt toteuttamaan omia visioitani, vaikkakin yrityksen brändin rajoissa. Olen nauttinut siitä työstä ja mieltänyt sen hyvin itselleni sopivaksi alaksi. Olen edelleen samaa mieltä, mutta viime aikojen muutokset työtilanteessa ovat saaneet minut avaamaan silmäni laajemmaltikin. Tai paremminkin avaamaan rohkeuteni lähteä tavoittelemaan uutta suuntaa työelämässä. Ajatukset ovat alkutekijöissä, mutta ensimmäinen askel uutta kohti on otettu. Katsotaan mitä siitä seuraa, vai seuraako mitään. Se on vielä arvoitus itsellenikin.

Tein vanhasta muistista muutaman paperihiutaleen. Se oli lapsuudessa hauskaa ja helppoa askartelua ja siksi lähdinkin rohkeasti vain taittelemaan ja leikkelemään ilman mitään ohjetta. Vaan kuinkas kävikään... Liekö taidot ruostuneet tai vaatimustaso noussut, mutta eihän niitä hiutaleita meinannut millään saada visioiden mukaisiksi!

MUSIIKKIA

Kitara soi Kinnarkummussa ainakin viikonloppuisin. Flyygelinkin pitäisi soida, mutta jostain syystä soitin on päässyt pölyttymään jo pitkän aikaa. Tai siis eihän se mikään pakko ole, vaan sellainen halu, joka ei kuitenkaan jostain syystä aktivoidu tekemiseksi. Pianon soitto on kuulunut Elnan harrastuksiin aina pikkutytöstä lähtien ja kulkenut mukana kaikki nämä vuodet. Monien asioiden yhteisvaikutuksena (lapset, remontti, opiskelut jne.) aikaa ei ole ollut enää niin kuin ennen ja nykyisin vapaahetkinä ei enää edes muista istahtaa koskettimien eteen. 

Onneksi kitara edes soi. Sekin Miehen toimesta, sillä vaikka Elna itselleen joskus kitaran hankkikin, ei soittamisen opettelu ole edennyt viidessätoista vuodessa muutamaa sointua edemmäs. Mies kantaa yleensä omaa sähkökitaraansa ja tämä Elnan akustinen kaivettiin esiin komeron kätköistä vasta jokin aika sitten. Kielikin puuttuu, joten mihinkään mestariesityksiin ei tällä kapistuksella nousta. Mutta hauskaa on ollut huomata, miten pikkuväki käy rimputtamassa säveliä lähes päivittäin. Jospa juuri Rusinakaksikko olisikin se kimmoke, joka saisi Elnankin jälleen soittamisen pariin. Sillä ikävähän sitä on, todellakin. 

HERMES/MINERVA

Kirppislöytöjä, kirppislöytöjä! Nyt tarvitaan paljon kirppislöytöjä! Elna on nimittäin keksinyt jo jonkin aikaa mielessä pyörineeseen kysymykseen vastauksen. Mielessä on ollut halu saada saliin jonkinlainen vanha ja mieluiten suomalainen astiasto. Mieltä kutkuttavaa ei ole ennen kohdalle osunut, mutta nyt se on selvillä: Arabian Hermes/Minerva-sarja (imeisesti saman sarjan kaksi variaatiota?). Kyseinen sarja taitaa olla 1930-1940-luvuilta (olenko tulkinnut tehtaanmerkkiä oikein?). Se on vaalea, jossa on ohuet mustat raidat ja kullattu reunus. Siis sopivan hillitty pienillä krumeluureilla höystettynä. Kunhan saadaan jossain vaiheessa salin kalusteet verhoiltua uudelleen, istuu astiasto salin värimaailmaan kuin nyrkki silmään.

Mutta siis, eihän täällä vielä sitä astiastoa ole. Vasta viisi ruokalautasta, jotka löytyivät pilkkahintaan eräältä kirppikseltä. Astiaston etsintä alkoi vasta ja nyt pyydänkin vinkkaamaan, jos joku haluaisi sellaisesta eroon päästä. Ja lähikulmilla asuvilta otan mielelläni vastaan vinkkejä mahdollisista kirppishavainnoista. Elna ryhtyi keräilijäksi just nyt!

Uneton yö

Mitä tehdä kun ei saa yöllä unta? Kieriä sängyssä, luuhata netissä tai vaikka lukea kirjaa. Tai sitten voi käyttää ajan hyödyksi ja suunnitella kodin sisustuksen. Näin teki Elna, kun koko muu väki tuhisi peitot korvilla.

Pitkään vaivannut keikkuminen kahden sisustuksellisen suunnan välillä sai vihdoin päätöksensä. Kaikki on nyt kristallin kirkasta. No ei sentään, mutta jonkinlainen valaistuminen Elnalle tuona yönä tapahtui. Kauan kadoksissa ollut inspiraatio palasi, kun suunta löytyi. Sen verran paljon on tosin tehtävää ja hankittavaa, ettei valmista ihan äkkiä tule. Mutta se kai on se sisustamisen suolakin. Pikku hiljaa kun tekee oikeanlaisia löytöjä, ehtii niistä kaikista nauttia kunnolla. Toinen vaihtoehto olisi kävellä kauppaan ja ostaa kaikki heti (jos olisi iso tukku rahaa...), mutta jotenkin tylsää se olisi. Tavarat tapaavat hakea omaa paikkaansa jonkin aikaa, ennen kuin se lopullinen sijoituskohta löytyy ja virhehankintoja tulisi varmasti enemmän. 

Täällä on remonttikin vielä niin paljon vaiheessa, että kalusteet hakevat paikkaansa vielä pitkän tovin. Valmista ei siis siinäkään mielessä tule vielä vuosiin. Mutta suunnittelu on hauskaa! Voi pojat, miten Elna nauttiikaan suunnittelemisesta ja visioimisesta. On siinä Miehellä välillä kestämistä, kun haluaisi rauhassa lukea sunnuntain hesaria kahvikuppi kourassa ja vaimo sen kun haaveilee ääneen vastauksia ja riemunkiljahduksia sisältävää intoilua odottaen.  Eikä se Miehen lompakkokaan ihan helpolla pääse, vaikka tavoitteena onkin hankkia mahdollisimman paljon vanhaa ja tuunata itse. 

Keskittymisvaikeuksia lopputyön parissa. Mieli liikkuu visioissa, jotka siintelevät verkkokalvoilla. Työlista venyy venymistään... :)

Puolivalmiit tekeleet

Kinnarkummussa kaikki projektit tuntuvat kestävän kauan, joskus jopa ikuisuuden. Mutta kun on vaan niin monia kivoja tekemisiä (ja muutama pakollinenkin siinä sivussa). Tämä ahneus sitten kostautuu hitaina aikatauluina ja puolivalmiina tekeleinä, joita löytyy pitkin taloa ja pihapiiriä. Välillä tulee miettineeksi, miten helppoa ois kun olisi vain yksi tai kaksi intohimoa, joiden parissa haluaisi vapaa-aikaansa kuluttaa. Mutta kun mistään kivasta ei Elna pysty luopumaan, on sitten tyydyttävä vain hitaampaan aikatauluun. Niin myös ruokailutilan sisustuksen kanssa, jota on suunniteltu ja pikku hiljaa valmisteltu jo kohta kaks kuukautta.

Ilouutinen äidille oli pojan eilinen tokaisu ruokapyödän jalkojen kunnostuspuuhissa:

"Voi vitsi että tää hiominen on hauskaa!"

Noita hiomisprojektejakin nimittäin löytyy Kinnarkummusta listaksi asti. Kunnostusvuoroaan odottaa ainakin puinen penkki, naulakko, keinutuoli, muita tuoleja ja erinäinen määrä pienempiä esineitä...

Dekohan se taas ostoskärryyn sujahti

Elnalla on jonkun sortin pakkomielle sisustuslehtiin. Kovin on vaikeaa kulkea marketin lehtihyllyn ohi siihen pysähtymättä, vaikka kiirekin olisi. Niin ovat tottuneet(?) ipanatkin ostosreissun tyssäävän jo heti alkumetreillä aviisien edustalle. Useimmiten kaksikko järjestää kyllä sen verran hälinää ja häiriötä lehtihyllyjen väliin, että kanssaselailijat väistelevät vaivaantuneina/huvittuneina pikkukiitäjiä Elnan yrittäessä minimoida vahinkoja. Siitä on varsinainen selailunautinto kyllä kaukana ja siksi kai ostoskärryyn tipahtaa lehtiä useammin kuin olisi tarkoitus...

Yksi ehdoton suosikki löytyy kuvista. Lähes jokaisessa numerossa on Elnan silmää miellyttäviä juttuja roppakaupalla. Parasta antia on lukea hieman hulluista erilaisista projekteista, sillä niistä saa tämän ikuisuusprojektin parivaljakko kummasti voimaa. Kinnarkummun projektihan on suuria neliöitä lukuunottamatta ihan peruskamaa talorintamalla.

Mies muistelee aika-ajoin pariskunnan yhteisen sisustusuran alkuaikoja. Kimpsujen yhdistäminen oli hänelle yksinkertaista, sillä Elna kelpuutti tasan yhden hänen huonekalunsa yhteiseen kotiin. Kyseinen nojatuoli onkin kiertänyt herrasväen mukana, ensin jokaisessa väliaikaiskodissa ja sitten pysyvän kodin useassa huoneessa, kunnes löysi tiensä yläkerran työhuoneeseen. Nojatuoli on ostettu aikoinaan Miehen vanhempien ensimmäiseen yhteiseen kotiin, joten perinteet velvoittavat luovuttamaan sen aikanaan jommalle kummalle Rusinoista. Siihen asti sille löytyy varmasti oma paikkansa Kinnarkummun sisustuksessa!

Leipää pöytään

Elna on innokas leipäleipuri. Joka viikko pyöräytetään ainakin yksi taikina ja ajan löytyessä useampikin. Tavoitteena on, että sitten KUN jatkuva remontoiminen hellittää, leipää ehdittäisiin leipoa vielä paljon useammin.

Tämän leipurin tapana on lisätä taikinaan mitä kaapista sattuu löytymään. Tänään jääkaapissa odotteli eilinen mannapuuron loppu, joka on oivaa rieskojen raaka-ainesta. Laitanpa tännekin reseptin, vaikka määrät ovatkin noinarvioita. Eli:

Mannarieskat

n. 2,5dl mannapuuroa

2rkl siirappia

n.1/2tl suolaa (koska puurossa oli jo ripaus)

n. 2,5dl vehnäjauhoja

1dl ruisleseitä

2rkl öljyä

Sekoitin mannapuuron sekaan siirapin, suolan ja leseet. Seuraavaksi jauhoja ja loppuvaiheessa myös öljyn. Jaoin taikinan pieniksi nokareiksi pellille ja painelin ne jauhojen avulla tasaiseksi. Sitten vielä haarukalla reikiä ja 225 asteiseen uuniin paistumaan. Yleensä olen paistanut rieskat hieman kuumemmassa uunissa noin vartin, mutta nyt annoin olla tuossa lämpötilassa noin 20min.

Elna rakastaa lukea lehdistä omavaraistaloudessa elävistä ihmisistä, jotka ovat ottaneet elämäntavakseen tuottaa mahdollisimman paljon käyttämäänsä ruokaa itse. Ruokaomavaraisuus on kyllä aivan liian iso pala tälle väelle. Jotakin pienen pienen pientä sinne suuntaan viittaavaa on kuitenkin tavoitteissa lähitulevaisuudessa. Leivän leivonnan lisäksi kesällä pyritään viljelemään mahdollisimman paljon vihanneksia, niin heti käytettäväksi kuin jotain myöskin kellariin asti.

Hedelmäpuut ja marjapensaat ovat puutarhan helppo ja satoisa mahdollisuus, joten niitä aiotaan Kinnarkumpuun lisätä. Lisäksi on emäntä kantanut kirjastosta vinon pinon kirjallisuutta, joista ajan löytyessä opiskellaan luonnon antimista lisää. Pinaattilettujen suurkuluttajakaksikolle tosin nokkoslettujen ehdottaminen ei oikein ottanut tuulta alleen. Rusinalle kun on tainnut viime kesältä iskostua mieleen  lähinnä nokkosen varominen sen polttavuuden takia.

Rakkaan ystävän kanalaharrastus on herättänyt täälläkin suunnalla pienen kipinän. Nyt puuttuu enää Miehen pään kääntäminen, jossa voi tosin vierähtää tovi jos toinenkin... Onneksi Rusinat ovat mukana juonessa ja pikkumies ehti jo ilmoittaa, että aikoo tilaa kummivanhemmilta synttärilahjaksi kukon. Että terveisiä vaan sinne Arwon kanalaan! ;)

Nuotiopiiri

 

Olipas huisin kiva viikonloppu! Lauantaina yhteistä aikaa siskon perheen kanssa ja parisuhdeaikaa yhteisen metsälenkin muodossa. Metsäpolkuja vaeltaessamme palasi mieleen aika ennen lapsia ja ennen Karvapalleron lonkkaongelmia. Silloin samanlaiset metsälenkit olivat päivittäistä  nautintoa. Ihan kohta onneksi Rusinakaksikonkin jalat jaksavat entistä pidemmälle metsän siimekseen ja vanha vaellusperinne voidaan herättää kunnolla henkiin. Vanha ukko vaan taitaa joutua siitä ilosta luopumaan, sen verran väsyneeltä on karvaystävämme viime aikoina vaikuttanut.

 

Eilen retkeiltiin koko herrasväen voimin nuotiopaikalle eväsreput herkkuja pullollaan. Pääasian jälkeen jaksettiin kerätä ovikranssin materiaaleja ja leikkiä kuusimajassa. Iltapäivällä hoideltiin katon maalausoperaatiota ja nautittiin Helsingin tädin seurasta. Illansuussa sitten odoteltiin kummitädin suupparun pihaan kaartamista. Voi sitä iloa, kun täti saunatavaraa lahjaksi toi!

 

 

Houkuttelevaa tarjontaa

Nyt ei pystynyt Elna enää pidättelemään käsityökärpästä, vaan oli ihan pakko kokeilla pitkään haaveissä ollutta maton virkkausta. Kiireellisempiä hommia olisi vino pino, mutta kiusaus kävi liian suureksi Alman Puotin ohi kävellessä. Tämä lankojen erikoisliike on Kinnarkummun naisväelle täysin uusi tuttavuus - erittäin houkutteleva sellainen. Takuuvarmaa on, että nämä naamat näkyvät putiikissa vielä useasti.

Lastenhuoneen matoksi on Elna tekelettä suunnitellut. Ensimmäinen trikookudekerä on lopuillaan ja lisää on haettava heti kun tavara saapuu. Sen verran koukuttavaa koukun heiluttaminen on!

Kotikylän raitilla paseeratessa vastaan sattui myös toinen mielenkiintoinen putiikki, Lillan . Myös täällä vastaanotto oli ihanan välitön ja puoti täynnä kauniita asioita. Tällä kertaa mukaan tarttui pari hyvää vinkkiä keittiön vitriinikaapin löytämiseksi.

Tämä herrasväki on kyllästynyt ravaamaan kaiken maailman marketeissä, rautakaupoissa ja vaateliikkeissä. Se tuntuu nykyisin vapaa-ajan hukalta. Mutta nämä ihana pienet putiikit ovatkin sitten täysin toinen juttu. Niissä huokuu omanlaisensa henki ja jokainen pieni puoti on omanlaisensa. Jos joskus olisi aikaa, voisi Elna viettää vaikka kokonaisen päivän tutkaillen tämänkaltaisten putiikkien tarjontaa. 

Esikoisen hoitoa

Kinnarkummun herrasväki on lehtien suurkuluttajia. Ja vanhanaikaisia sellaisia, sillä lehti kuin lehti on saatava omiin hyppysiin ennen kuin sen voi lukea. Elnan kiinnostus sisustamiseen on näkynyt jo vuosikausia ostettujen lehtien määrässä, mutta oman projektin kautta myös Mies on hurahtanut samaan. Ei ole enää kauppareissua ilman lehtihyllyillä seisahtumista, selailua ja yleensä myös yhden, ellei useammankin lehden kärryyn laittamista. Vaikka jokainen lehti ja jokainen numero sisältää paljon "turhaa", on niitä kuitenkin kiittäminen Kinnarkummun tulevasta ilmeestä. Vuosien varrella ideat ja kuvat ovat muovanneet Elnan ja Miehen ajatuksia omista toiveista. Nyt on sitten aika laittaa toiveet toteen omaa unelmakotia tehtäessä.

Saimme eteisen ja wc:n laatat tänään. Toiveissa on, että jo huomenna ne alkavat siirtyä laatikoista seinään. Lattialaatta on ollut sekä Elnan että Miehen mielessä jo pitkään. Sen käytännöllisyyttä on mietitty, pohdittu, käännetty ja väännetty, mutta ei siitä eroon päästy. Valkoinen eteisen lattia on monelle kauhistus sen siistinä pitämisen takia ja kyllä se Kinnarkummussakin on keskustelua herättänyt. Muutaman kuukauden päästä voin sitten jakaa käyttökokemuksia kaikille saman kysymyksen parissa kamppaileville.

Kinnarkummussa on päästy taas uuden jännittämisen alkuun, kun pakkasherra on ilmoitellut kiristyvästä kylmyydestä. Syksyllä asennettu maalämpö kohtaa ensimmäisen näytönpaikkansa, kun mittari lähentelee -20 astetta. Koko maalämpöhomma on ollut Miehelle tärkeä alusta alkaen, mutta nyt siitä on jo muodostumassa pienoinen pakkomielle. ;) Hän seuraa laitteen elämään melkein yhtä tarkasti kuin tuoreet vanhemmat esikoisvauvaansa. Ehkä hyvä niin, sillä lämmin koti lisää kyllä kummasti viihtyvyyttä. (Todistettiin viimeksi Tapani-myrskyn jälkimainingeissa!)