maanantai 26. marraskuuta 2012

Nuotiopiiri

 



Olipas huisin kiva viikonloppu! Lauantaina yhteistä aikaa siskon perheen kanssa ja parisuhdeaikaa yhteisen metsälenkin muodossa. Metsäpolkuja vaeltaessamme palasi mieleen aika ennen lapsia ja ennen Karvapalleron lonkkaongelmia. Silloin samanlaiset metsälenkit olivat päivittäistä  nautintoa. Ihan kohta onneksi Rusinakaksikonkin jalat jaksavat entistä pidemmälle metsän siimekseen ja vanha vaellusperinne voidaan herättää kunnolla henkiin. Vanha ukko vaan taitaa joutua siitä ilosta luopumaan, sen verran väsyneeltä on karvaystävämme viime aikoina vaikuttanut.
 
Eilen retkeiltiin koko herrasväen voimin nuotiopaikalle eväsreput herkkuja pullollaan. Pääasian jälkeen jaksettiin kerätä ovikranssin materiaaleja ja leikkiä kuusimajassa. Iltapäivällä hoideltiin katon maalausoperaatiota ja nautittiin Helsingin tädin seurasta. Illansuussa sitten odoteltiin kummitädin suupparun pihaan kaartamista. Voi sitä iloa, kun täti saunatavaraa lahjaksi toi!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti