Onko muistettu ollenkaan päivittää tämän syksyn saalistilastoa? Nyt taitaa olla se vilkkain sesonki ja vintillä riitti viime viikonlopulla vieraita. Miehen uudet apuvälineet näyttivät tehokkuutensa ja rapistelijat saatiin kuriin ainakin hetkeksi. Nyt on tilastossa jo kuusi merkintää. Puolessa välissä siis, jos viime vuoteen vertaa.
Joulu on alkanut pyöriä tämänkin väen mielissä pikku hiljaa. Pikkuväki miettii lahjalistaa ja pipareita ja Elna suunnittelee kuumeisesti pikkupaketteja läheisille. Ekat jouluvalotkin on jo viritetty keittiön verhotankoon, mutta ulkotuijat saavat omat sarjansa vasta joulukuun koittaessa. Viikonloppuna pitää tehdä metsäretki varpujen ja havujen keruuteemalla, jotta voisi sitoa kranssin ovea koristamaan.
Elna ei ole ollut hirveä jouluihminen pitkään aikaan. Useamman vuoden on joulu tullut kuin varkain ja jouluvalmistelut on tehty aina viime tipassa. Viime vuonna suru läheisen menettämisen johdosta syrjäytti jouluintoilut, mutta nyt on Elnalla pitkästä aikaa kipinä panostaa jouluun. Suurin syy on varmasti lapset, joille joulupuuhastelut ovat mielenkiintoisia ja hauskoja. Osaksi asiaan vaikuttaa myös uudistunut sali, johon on kiva luoda joulutunnelmaa. Tekisi mieli jo nyt kantaa kuusi salin nurkkaan tuoksua tuomaan. Mut ei sentään vielä, vaan tyydytään vain oksaan eteisen nurkassa. Se sai jalakseen kesällä kirppikseltä löytyneen Smålandsbryggerietin lasipullon. Pullokori on ollut tarkoitus maalata, mut odottaa edelleen työstövuoroaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti