tiistai 30. syyskuuta 2014

PIHLAJANMARJATOHTORI




Yhdeltä Turun kauppahallireissulta hankittu juliste sai vihdoin kehykset ympärilleen, kun yläkerran maalausverstas jatkoi taas toimintaansa. On muuten kätevää, kun talosta löytyy vielä remontoimatonta tilaa. Sitä voi surutta käyttää työpajana, maalausverstaana, säilytysvarastona jne. Sieltä löytyykin vakiovarusteena mustaa maalia, jota voi sutaista aina tarpeen tulleen ja päähänpiston osuessa.

Rusinakaksikon huoneessa on myös uusin kirppislöytö, Pitkään toiveissa ollut Ikea-hyllyköstä eroon pääseminen koitti vihdoin, kun tämä kaappi kannettiin ovesta sisään. Kaappi syö huomattavan osan lapsosten leluarsenaalista, joten huoneen saa nopeasti siistin näköiseksi. Vaikka tuosta kovasti tykkäänkin, on se kuitenkin jotenkin väliaikaisen ratkaisun tuntuinen, eikä vastaa ihan sitä, miltä tämän talon lopullinen sisustustyyli Elnan silmissä näyttää. Myöhemmin sitten nähdään kuin käy.

Tiedättekö muuten, että tulevasta talvesta on luvassa luminen. Kinnarkummun virallinen ennustajaeukko on jo hyvissä ajoin kuukausi sitten povannut kinoksia ainakin ensi vuoden alkuun. Jokaisella harrastajasääennustajallahan on omat luottojuttunsa, sammakot tms., Elna ennustaa pihlajanmarjoista. Mitä enemmän marjoja, sitä pidempi luminen talvi. Jotta linnuille ois ruokaa katsokaas! Jokainen luottaa tähän ennustajaan sitten omalla varauksella. Valituksia pilalle menneestä talvesta ja vääränlaisien talvikenkien ostamisesta ei oteta vastaan! ;) 

maanantai 29. syyskuuta 2014

MAANANTAIN MIETTEITÄ





Maanantaiaamu yllätti helppoudellaan. Jokainen nousi ylös hyväntuulisena ja ihan aikataulussakin vielä. Yleensä touhukkaan viikonlopun jälkeen uni maistuisi itse kullekin ja erityisesti perheen pienimmälle. Oli ihana herätä katselemaan usvan takaa nousevaa aurinkoa. Olohuoneen lasiovien läpi loistavat säteet näkyvät suoraan makuuhuoneeseen asti, joten unihiekkaisia silmiä voi siristellä heti kohti päivän kirkkautta. 

Elna on tykästynyt uuteen smoothieherkkuun, lehtikaalin, pinaatin, avokadon ja hedelmien sekä Valio lohkeavan luonnonjogurtin sekoitukseen. Aineksia löytyy kaapista sen verran paljon, että Mies siitä jo hymyssä suin hieman huomauttelikin. Mutta Elnan laskurin mukaan jogurttipinoista huolimatta aineksia ei ole ollenkaan liikaa, vaan juuri sopivasti arkiviikon tarpeiksi.

Tämän päivän ohjelmassa olisi kirjallista puurtamista, joka sinällään on ihan ok. Juuri tällä hetkellä keskittyminen niihin asioihin on vaan hieman heikkoa, sillä mielessä pyörii uuden keittiön suunnittelu. Vaikkei tässä ole vieläkään mitään päätöstä keittiörempan aloittamisesta tehty, on asia noussut jälleen puheeksi ja suunnittelun alle. Mielessä on jo melko selvä kuva siitä, mitä halutaan, mutta nyt pitäisi löytää vielä keinot sen toteuttamiseen. Tässä sitä nyt sitten googlataan puuseppiä, tasovalmistajia, kodinkoneita jne. Ja voitte varmaan uskoa, että innostus sen kun lisääntyy. Ja vanha keittiö näyttää entistä ankeammalta... ;)


VIIKINKILAIVA




Ihan huippu viikkis!

Eilen paikkakunnan perinteiset syysmarkkinat vetivät tämänkin herrasväen hurvittelemaan. Olihan siellä vempaimia ihan riittävästi, ainakin jos vanhemman väen mielipidettä kysytään. Omat nuoruuden muistot huvilaitteista ovat ikuistuneet mielen syövereihin yllättävänkin vahvasti ja se ei ole välttämättä aina hyvä juttu. Kävi nimittäin niin, että arpaonni Rusinan viikinkilaivakaveriksi osui tällä kertaa Elnaan. Mies hoiteli tuon osan tuplasti kesän Särkänniemireissulla, eikä Elnalla ollut siis varaa valita - eikä valittaa. Viime kerrasta tuossa keinussa on aikaa yli 20 vuotta, mutta mielikuvat laitteen inhottavuudesta silti hyvin tuoreessa muistissa... No, siellä keikuttiin kumminkin.

Viikonlopulle oli suunniteltuna tasan yksi tehtävä: lukemattomien lehtien pinon pienennys. Mutta kuka sitä nyt näin hienolla syyssäällä laakereillaan lepäisi, kun vaihtoehtona oli risukon raivaus. Pyhä päätös sohvalla loikoilusta peruttiin viimeistään tänä aamuna, kun aurinko vilkutteli kirkkaan siniseltä taivaalta. Ulkona viiletettiin kuin viimeistä päivää, sillä mistään ei osata ennustaa, montako samanmoista enää tähän vuoteen mahtuu. Aurinkoa, lämpöä ja mullan tuoksua kerättiin kuin sadesäiden varalle.

Siinä pikkupuskien raivauksen ohessa kaatui takapuutarhasta näköalojen tieltä myös pari puuta. Yksi vaahtera sai kuitenkin yllättävällä tavalla lisäaikaa. Pieni mies totesi huuli väristen, että: "Sitä ei saa kaataa, kun minä sitä niin mielelläni katselen." Vähän siinä yritettiin selittää pojalle puun vaikeuttamaa terassin rakentamista ja käytiin jopa yläkerrasta kurkkimassa lehvästön peittämiä näköaloja, mutta eihän niistä ollut apua. Mitäpä siihen sitten muuta kuin että siellä se vaahtera siis tönöttää vanhalla paikallaan edelleenkin.

Tämän päivän kaltaisten touhupäivien ruokailujen järkkääminen on jotenkin tylsää. Kun heiluu haravan varressa pihan perukoilla, ei todellakaan tekisi mieli riisua työhanskoja ja lähteä sisälle pöperön keittoon. Tällaisiin hetkiin kannattaa suunnitella jotain hyvin yksinkertaista ja nopeaa, kuten esimerkiksi Kinnarkummun ruokalistalla tänään ollutta persiljaista kanapastaa. Tässä ohje muillekin, jotka kaipaavat helppoa mahantäytettä arkeen tai touhuviikonloppuihin.

PERSILJAINEN KANAPASTA

1 sitruunan kuori raastettuna
1 rkl oliiviöljyä
reilu 1 tl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
1 tl sokeria
2 1/2 dl kanalientä
250g maustamatonta kanafileetä
1 punasipuli
nokare voita
kourallinen persiljan lehtiä
spaghettia tai pastaa

Keitä raastettua sitruunankuorta oliiviöljyssä n. 5min. Lisää joukkoon inkivääri ja sokeri ja keitä seosta vielä pari minuuttia. Lisää joukkoon kanaliemi ja keitä kasaan, kunnes liemestä on jäljellä puolet.

Laita pasta kiehumaan. Paista kanoja ja punasipulia nokareessa voita, kunnes kanat ovat ruskistuneet. Lisää sitruuna-inkivääriliemi ja jatka paistamista vielä pari minuuttia. Silppua joukkoon persilja ja kääntele pannulla vielä n. 3min. Yhdistä valutettu pasta ja kastike, koristele sitruunankuoriraasteella ja tarjoa heti.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

ON IKÄVÄ

 
 
 
 

On ikävä.
 

Tunne kalvaa, kiusaa ja kovistelee. Puristaa rinnasta, saa herkistymään. Tekee ärtyneeksikin aika ajoin, koska asialle ei mitään mahda.
 


 
Herrasväellä ei ole enää kiire reissuilta kotiin. Kinnarkummussa ei ole imuroitu karvakasoja enää puoleentoista kuukauteen. Ei ole pesty hiekkaa anturoiden välistä eikä pyyhitty kuolaa lattioilta, seiniltä eikä mistään. Voisi ajatella, mikä onni ja autuus kun Voltakin saa levätä useamman päivän kerrallaan, eikä sukat kastu näkymättömien läiskien yllättäessä. 

Mutta mitäs joistakin tuollaisista pienistä arjen helpotuksesta, kun iso osa elämää on poissa. 60 kilon täyttämä paikka ammottaa nyt moninkertaisena tyhjyyttään. Puuttuva palanen on iso, vieläkin isompi kuin etukäteen osasi ajatella. Koti tuntuu hiljaiselta ja tyhjältä, vaikka kovimmat metelöitsijät juoksevat edelleen kilpaa ympäri alakertaa. Perheen märimmät pusut on nyt pussailtu ja rapsutukset rapsuteltu.
 


 
On ikävä.
 




Yhteinen matkamme kesti yli 8 vuotta. Muistan vieläkin monen tunnin matkan oopperajuhlakaupungista kotiin pieni musta pallero vieressäni. Tai isompihan tuo silloin 10 viikkoinen vauva oli kuin monet karvakaverinsa täysikasvuisinakaan, mutta silti vielä sellainen syliin juuri ja juuri sopiva. Siitä takapenkkitutustumisesta asti kuljimme yhteistä polkua maailman uskollisimman ja hyväntahtoisimman ystävän kanssa. Voi niitä hellyttäviä nappisilmiä, pehmoista turkkia ja kuolaisia pusuja! Sitä uskomattoman kilttiä luonnetta, joka oli aina ja kaikkialla jokaisen elävän olennon paras ystävä.



 Kun kivut yltyvät liian koviksi, voisi kovahermoisemmankin kaverin päreet palaa tai vähintään mieliala romahtaa. Silti oma rakas ystävämme jaksoi sinnikkäästi päivästä toiseen vielä koko kesän läpi, vaikka lääkäreiden diagnoosi olikin lohduton ja monista sanattomista merkeistä luettavissa. Me päätettiin kulkea päivä ja askel kerrallaan juuri niin pitkään kuin vanha herra itse jaksaisi. Tilannetta seurattiin jatkuvasti ja kuulosteltiin vointia ja olotilaa päivittäin. Kunnes sitten yhtenä kauniin lämpimänä elokuun iltana matkalla rantasaunalta kotiin hetki koitti. Me laahustimme vieri vieressä, huilattiin ja laahustimme taas. Kotipihan portilla asia oli selvä, Karvapallero oli puhunut mulle. Oli aika.




 Lemmikkieläin on perheenjäsen ihan siinä missä ihmisetkin. Menetys ja suru ravistelevat kovaa niin pieniä kuin isojakin ihmisiä. Ja ikävä jää pitkäksi aikaa.


Rakas Karvapalleromme.


maanantai 22. syyskuuta 2014

VAPAAPÄIVÄ - TYÖPÄIVÄ





Viikonlopputyöt, siis palkalliset sellaiset, ovat olleet tauolla monenmonta vuotta aina eiliseen asti. Kenties viimeisen kesäisen sunnuntain kunniaksi Elna suuntasi nokkansa kohti työmaata muutaman tunnin ajaksi. Vaan eipä tuo oikealta työpäivältä tuntunut, kun muu herrasväki matkusti mukana viettämään vapaapäivää ja saattoi mamman oikein kustannuspaikan ovelle asti. Rusinakaksikko opiskeli samalla lyhyen oppimäärän siitä, mitä äidin työ todellisuudessa tarkoittaa. No, ei tässä kuitenkaan lapsityövoimaan sen enempää käytetty, vaan muu väki suuntasi Elnan työskentelyn ajaksi serkkujen kanssa syysmarkkinoille.

Kun kerran oltiin ison kirkon kupeeseen jo matkattu, oli maalaistolloilla hyvä syy käydä nauttimassa pääkaupungin merimaisemista ja herkuista Skifferin pizzojen muodossa. Vielä kun mukaan saatiin Täti-Moonika, oli hauska iltapäivä taattu. Joka kerta kun tuolle suunnalle vapaapäivinä suunnataan, tulee mieleen että useamminkin pitäisi käydä!

Ai niin, kutsumattomien vieraiden virta kohti Kinnarkumpua on taas alkanut. Tiedätte varmaan mitä mieltä siitä ollaan...




torstai 18. syyskuuta 2014

VIISAS AJATUS


Tässä taloudessa surrutellaan ahkerasti erilaisia sekoituksia vatsojen täytteeksi. Niin isommat kuin pienemmätkin asukit aloittavat aamujaan mielellään marjojen, hedelmien ja tykötarpeiden soseutuksella. Ja miksikäs ei, sillä Pikku-Rusinaa lainatakseni: "Se on niin helkullista!"

Aamut ovat alkaneet olla jo mukavan kirpsakoita. Syksy on selvästi saapunut ja nautin siitä. Usvaisista aamuista, kosteasta nurmikosta sanomalehden hakureissulla, putoavista lehdistä ja kärpässienistä lenkkipoluilla. On ihanaa kietoutua lämpöiseen villatakkiin töihin lähtiessä. Tai istua pipo päässä katselemassa tähtitaivasta illan hämärtyessä. Kuuman kesän jälkeen on virkistävää retkeillä raikkaassa metsässä Rusinakaksikon kanssa marjoja ja sieniä keräillen. 

Usein kesän jälkeen arkeen palattaessa iskee pienimuotoinen matalasuhdanne. Aikataulut, velvollisuudet ja muut paineet palaavat ja lomafiilis haihtuu yllättävänkin nopeasti. Kun tähän lisätään vielä elämänmuutoksia, saa syksy itselleen aivan todellisesta luonteestaan poikkeavan ja selvästi ansaitsemaansa synkemmän maineen. Kaikesta huolimatta syksy on kovasti kaunista aikaa ja Kinnarkummussa onkin päätetty nauttia siitä täysin rinnoin. Sitä vahvistamaan haluan pitää mielessä viisaan ajatuksen, jonka kuulin tänä iltana eräässä dokumentissa sanottavan. Dokumentin aihe oli hyvin paljon vakavampi, eivätkä omat pohdintani ole mitenkään verrattavissa siihen, mutta sama sanoma sopii silti molempiin tapauksiin ja meille jokaiselle.  

"Älkää antako päivienne kulua huomaamattanne."


tiistai 16. syyskuuta 2014

64 päivää





Hups, tulipas pidettyä kunnon tauko. Ihan suunnittelematta, mutta ilmeisesti tarpeeseen. Nyt oon kuitenkin takaisin ruudun ääressä ja valmiina starttaamaan uudella innolla.

Heinäkuun jälkeen on Kinnarkummun herrasväelle tapahtunut yhtä ja toista. Uudenlainen arki rullaa jo, mutta on siihen ollut totuttelemista. Palataan siihen ja kaikkeen muuhunkin pikapuolin, silla nyt kävin vaan huikkaamassa että täällä ollaan! Toivottavasti ootte tekin! :)

-Elna-