LOPPUTULOS EI OLE KAIKKEIN TÄRKEINTÄ

Mun harrastuselämä kulkee sykleissä. Osa tietysti ihan pakon sanelemana, sillä puutarhaa on esimerkiksi vaikea kuopsutella maan ollessa jäässä tai marjoja poimia, jos ei niitä vaan ole. Toiset harrasteet taas vaativat vireystilaa ja motivaatiota, tai edes jompaa kumpaa. Toisen puuttuessa on ihan fifty-sixty harrastetaanko vai ei. Urheilu on hyvä esimerkki siitä, sillä väsyneenä ei tämä eukko liikahdakaan sohvan nurkasta, ellei motivaatio ole kohdallaan. Välillä ei silti pelkkä hyvin nukuttu yökään riitä, jos ei muuten tunne halukkuutta itsensä liikuttamiseen. Urheilu on jännä asia, sillä niin hyvää kuin se tekeekin ja kuinka hienoa se onkaan, on silti kausia, jolloin liikkeelle lähtö tuntuu kovasti vaikealta. Varsinkin tauon jälkeen se ensimmäinen kerta on usein älyttömän vaikea. Mutta kun pääsee liikkeelle, huomaa heti kuinka ikävä sitä onkaan ollut. Näin ruuhkavuosien (ärsyttävä sana, mutta niin totta!) keskellä niitä pakollisia taukoja tulee enemmän kuin tarpeeksi ja välillä tuntuu, että harrastuselämä on enemmän taukoa kuin sitä itse elämää. Kuinka saada kaikki asiat sovitettua yhteen ja vielä niin, ettei kukaan kanssaeläjä kärsisi?

Tunnustaudun ihmiseksi, jonka mielestä tekemisessä on järkeä vasta sitten kun sitä tekee kunnolla. Olen sellainen kaikki tai ei mitään -ihminen, joka nauttii asioista vasta, kun ne on suoritettu täysillä ja loppuun. Kun päätän harrastaa, haluan nähdä tuloksia. Pelkkä tekeminen ei ole mielestäni riittävän tyydyttävää johtuen ehkä ominaisuudestani nähdä kaikki voimakkaasti visuaalisesti. Lopputulos näkyy mielessäni hyvin selvänä jo ennen kuin koko prosessi on ehtinyt edes käynnistyä. Lopputuloksen saavuttamattomuuden pelko hankaloittaa välillä asioiden alkuun saattamista. En voi taata itselleni, että ehtisin saada ne myös valmiiksi. Mitä järkeä on lähteä lenkille, jos ei ehdi tehdä sitä lenkkiä jonka oli ajatellut? Miksi tarttua kutimeen kun kohta pitää jo lopettaa?

Olen ottanut itselleni uuden tavoitteen. Yritän opetella nauttimaan myös itse prosessista ja jätän lopputuloksen vähän vähemmälle huomiolle. Aloitan asioita aktiivisesti, enkä välitä, vaikka keskeytys tulisikin juuri kun olen päässyt vasta vauhtiin. Luen vaikka vain yhden sivun kirjaa, ompelen yhden sauman tai kudon pari riviä kun mieli tekee. Punnerran tai teen vatsalihaksia, vaikken kunnon treeniä ehtisikään saada aikaiseksi. Kai tämä vaihtoehto on kuitenkin parempi kuin tekemättömyys? Lopputulos on siellä jossain kuitenkin. Pienilläkin askelilla tavoitteeseen pääsee ehdottomasti helpommin kuin sillä, ettei edes aloita keskeytyksen pelossa. :)

En voi sanoa että luonteen muuttaminen olisi mikään helppo nakki, eikä varmasti pikainen muutos ainakaan. Silti olen päättänyt yrittää. Ja sille päätökselle vahvistuksena olen jo ehtinyt suorittaa joitakin erityisen hyviä harjoitteita. Ompelukone on seissyt puoli viikkoa keittiön pöydällä ja olen istahtanut sen äärelle muutaman kerran, ihan vaikka sen yhden sauman ompelun ajaksi. Muutama korjausompelu on jo tehtynä, pipo ommeltuna ja tylleröisen mekkokin jo puoliksi valmiina. Kuntosalille ehdin eilen vain reilun puolen tunnin ajaksi, mutta meninpä kuitenkin. Ja vitsi että tuntui hienolta!

21

Vitsi että tämä joulupuuhastelu on saanut energiaa esiin allekirjoittaneesta. On vaan niin kivaa touhuta juttuja, että ihan huomaamattaan tulee saaneeksi aikaan monenlaista ja enemmän kuin koskaan marraskuisin.

Tämän illan kädentaitonäyte tuli valmiiksi pikapikaa kympin puikoilla trikookuteesta pelkkiä oikeita silmukoita kutoen. Harmittavasti luonnonvaalea kude loppui kesken ja patalappu jäi kapeahkoksi, joten olihan sitä jo pakko aloittaa uusi heti saman tien. Yksinkertaisia käsitöitä on hauska tuunata pienillä yksityiskohdilla, kuten napeilla, langoilla, helmillä yms. Tuohon keskeneräiseenkin on jo koristeluidea selvillä, mutta kellon tikittäessä kovaa kyytiä kohti puolta yötä, on mustan patalapun loppuun saattaminen jätettävä suosiolla huomiseen. 

Tänään viriteltiin muuten jouluvaloja pihapiiriin. Yleensä jouluvalot ovat syttyneet tällä tontilla itsenäisyyspäivän tietämillä, joten paljoa ei poikettu perinteestä tänäkään vuonna. Mulla on vain yksi ongelma valoihin liittyen. Minä kun en oikein pidä niistä kalsean valkoisista valoista. Sellaiset oikean liekin väriä jäljittelevät keltaisemmat valot sopivat mielestäni paremmin joulutunnelmaan. Vaan minkäs teet, kun valkoisia valoja on, niin pakkohan ne oli virittää esille. Nyt sitten testataan tämän silmäparin tottumista tai muussa tapauksessa valot lähtevät vaihtoon vielä ennen kuin aattoon asti ehditään.

23

Joulukuu. 

Kaikista toiveista huolimatta maa ei ole valkoinen. Siksi hiutaleita on pakko viritellä sisätiloihin.

Askartelu sopii erityisen hyvin mielen vapauttajaksi, sillä käsien puuhatessa mielen suunnitelmia unohtuu ajatuksista kaikki muu. Voi vain keskittyä juuri siihen hetkeen, juuri niihin saksien liikkeisiin joita sillä hetkellä on tekemässä. 

Askartelu on kuulunut minulle mielekkäisiin puuhiin jo pienestä tytöstä lähtien. Siinä on yhdistynyt ne kaksi asiaa, joista olen aina nauttinut: käsillä tekeminen ja omien ideoiden toteuttaminen. Käsityöt, käsillä tekeminen ja kaikenlainen puuhastelu on verenperintöä sekä äidiltäni että isältäni. Lapsuuteni ja nuoruuteni muistikuvia leimaa yhteinen puuhastelu niin käsitöiden, leipomisen, puutarhanhoidon, puurakentamisen kuin muidenkin käsillä tekemisten parissa yhdessä vanhempien kanssa. Olen ihan hurjan kiitollinen siitä, että kotona on aina saanut osallistua, tehdä ja toteuttaa myös itseään ihan pienestä pitäen. Tämän saman olen halunnut antaa lahjaksi omillekin lapsilleni ja innolla ovat hekin lahjan vastaanottaneet. Vaikkei kaikki remppa-, ruoanlaitto-, leipomis-, ompelu- ym. hommat välttämättä helpoimmin ja siisteimmin olekaan toteutuneet pienten apulaisten avustuksella, ovat he saaneet aina halutessaan osallistua. 

Tuo toinen nautinnon lähde askartelussa - omien ideoiden toteuttaminen - on ollut mukana puuhasteluissani aina, mutta pitkään ihan huomaamattani. Aina on ollut omat visiot ja valmiita ohjeitakin on pitänyt tuunata mieleisekseen. Silti en ole koskaan ajatellut olevani luova, enkä ole siitä syystä koskaan tavoitellut luovaa ammattia. Olen kuitenkin ajautunut vuosien varrella työssäni visuaalista silmää vaativiin tehtäviin ja pääsyt toteuttamaan omia visioitani, vaikkakin yrityksen brändin rajoissa. Olen nauttinut siitä työstä ja mieltänyt sen hyvin itselleni sopivaksi alaksi. Olen edelleen samaa mieltä, mutta viime aikojen muutokset työtilanteessa ovat saaneet minut avaamaan silmäni laajemmaltikin. Tai paremminkin avaamaan rohkeuteni lähteä tavoittelemaan uutta suuntaa työelämässä. Ajatukset ovat alkutekijöissä, mutta ensimmäinen askel uutta kohti on otettu. Katsotaan mitä siitä seuraa, vai seuraako mitään. Se on vielä arvoitus itsellenikin.

Tein vanhasta muistista muutaman paperihiutaleen. Se oli lapsuudessa hauskaa ja helppoa askartelua ja siksi lähdinkin rohkeasti vain taittelemaan ja leikkelemään ilman mitään ohjetta. Vaan kuinkas kävikään... Liekö taidot ruostuneet tai vaatimustaso noussut, mutta eihän niitä hiutaleita meinannut millään saada visioiden mukaisiksi!

RAKSUTUSTA

Jos oikein läheltä kuuntelee voi melkein kuulla, kuinka Elnan aivoissa raksuttaa. Ajatukset risteilee ja mietintäosa käy täydellä kapasiteetilla. Monia ideoita ja ajatuksia pyörii, mutta valmista tuotosta ei ole vielä aikaansaatu. 

Käsityöinto on yksi, joka päässä raksutuksia aiheuttaa. Kaupunginkirjastosta on lainattu jos jonkinmoista opusta ideoille toteutusvinkkejä antamaan. Nyt vaan pitäisi saada se toteutusvaihde silmään, jotta valmiiksikin jotain saisi, eikä jäisi ideat pelkästään ajatuksen tasolle. Yksi kuvassa näkyvä tekele saatiin parsittua kasaan juuri parahiksi ennen joulua. Lanka vaan oli jotain kaapin pohjalta löytynyttä, helposti nukkaantuvaa, joten tyynyn käyttöikä voi sen takia jäädä odotettua lyhyemmäksi. Mutta väliäkö sillä, koristaa kotia juuri niin kauan kuin kykenee.

Toinen mietintämyssyssä lymyilevä ajatus liittyy armaaseen remonttiin, jota Elna on pyrkinyt enemmän tai vähemmän tietoisesti välttelemään jo jonkin aikaa. Nyt on kiinnostus hiipinyt takaisin ja into työhön tarttumiseen on pitkästä aikaa plussan puolella. Katsotaanpa sitten kuinka käy. Lähiviikot sen varmasti kertovat, saiko eukko levytysinnon päälle vai ei... 

UUSI HAASTE

Elna sai jokunen aika sitten mielenkiintoisen haasteen Aniliinilta. Nyt on viimein aika ottaa haaste vastaan ja rustata omat vastaukset alla oleviin kysymyksiin. Tällaiset ovat haasteen säännöt: 1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. 2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta. 3. Voit muuttaa haasteen sisältöä mieleiseksi. 4. Keksi haluamasi määrä kysymyksiä. 5. Haasta haluamasi määrä blogeja mukaan.

Tässä päivässä ei ole kauheasti mainitsemisen arvoista, joten kerrottakoon yksi pieni juttutuokio eiliseltä. Tarinan pohjustukseksi on mainittava, että Rusinakaksikon ajatuksissa on joulun lisäksi ollut viime aikoina myös synttärit. Pikkurusina odottaa keväällä tulevia 3-vuotisjuhliaan jo kuin kuuta nousevaa. Suunnittelee tarjoiluja ja miettii tuleekohan se ja tämä hänen juhliinsa. Ollaan yritetty opetella kuukausia ja perheen synttärijärjestystä, jotta pienen tyllerön olisi helpompi hahmottaa omien juhliensa kaukaisuus. Nyt on opittu, että seuraava sankari on ystävämme Karvapallero. Eilinen keskustelu meni jotakuinkin näin:

Rusina: "Keksin jo Karvapallerolle hyvän synttärilahjan."
Elna: "Ai jaa, mikäs se olisi?"
R: "Shhh, Karvapallero ei saa kuulla!"
E: "Ok, kuiskaa sitten se mun korvaan."
R: "Se lahja ois toinen koira. Karvapallero kyllä varmasti tykkäis."

Niin tykkäis joo. Miehen kommentti asiaan oli, että "Ahaa, onko äidillä sormensa pelissä lahjasuunnitelmissa?" Käsi sydämellä voi Elna vannoa, että ajatus oli täysin pikkuihmisen oma. Ei tarvitse manipuloida, niin hyvin on lapsista kasvanut eläinrakkaita muutenkin!

No mutta, nyt haasteen kysymyksiin...

1. Mikä on suosikkiesineesi sisustuksessasi?

Koska Kinnarkummun sisustukseen ei ole ehditty vielä hirveästi panostaa, valitsen huonekalun. Siispä keinutuoli. Niitä löytyy tällä hetkellä kolme ja lisääkin voisin ottaa.

2. Minkälaiseksi kuvailisit sisustustyyliäsi?

Mustavalkoinen, pelkistetty mutta tunnelmallinen, paljon vanhaa ja käytettyä.

3. Miten rentoudut parhaiten?

Liikkumalla luonnossa ja puuhastelemalla kotona omien kultien kanssa. Musiikki rentouttaa myös.

4. Kenen antaisit sisustaa kodissanne olevan tyhjän huoneen lattiasta kattoon, JOS et saisi sitä itse tehdä?

Helppo valinta: Miehen. Maut osuvat kovin hyvin yhteen.

5. Oletko jouluihminen? Miten joulu näkyy kotisi sisustuksessa?

Oon! Joka vuosi enemmän ja enemmän. Vielä kelkein kuukausi jouluun, mut odotus on jo melkein yhtä kovaa kuin lapsena parhaimmillaan. Nyt joulukuun kolkutellessa ovea, on aika laittaa jouluvaloja niin ulos kuin sisällekin. Aaton lähetessä kannetaan sisälle joulukuusi ja koristellaan kotia maltillisesti. Mulla on periaate, että joka joulu hankin yhden uuden koristeen. No, tänä vuonna se on täyttynyt jo kolminkertaisesti...

6. Lempiohjelmasi telkkarista?

On kolme tärkeetä sarjaa, jotka pitää nähdä joka viikko: Good wife, Isänmaan puolesta ja Greyn anatomia. Muuten ei mun puolesta telkkaria tarvittaiskaan.

Mikä on suurinta herkkuasi? 

Vastaleivottu leipä, tuoreet marjat ja suklaa kaikissa muodoissaan.

Lähetän haasteen eteenpäin blogille, johon olen tutustunut vasta vähän aikaa sitten. Kaaostehdas, ole hyvä ja nappa mukaasi, jos haluat!

MAMMA SE MATTOA VÄÄNTÄÄ

 Ei voinut mamma taannoin paikkakunnan syysmarkkinoilla kudekojun ohi kävellä. Siispä uusi mattoprojekti är på gång. 

Työhuoneeseen on tekeillä raitamatto virkaten. Väreillä ei lähdetä taaskaan leikkimään, niin tylsää porukkaa tämä väki on.

Nyt, kun suunnittelutyö on tehty ja raitojen paksuus päätetty, on enää käsistä kiinni milloin matto valmistuu. Jos joka ilta ehtisi virkata yhden raidan, tallusteltaisiin pehmeyden päällä jo pyhäinpäivän tietämillä. Vaan eipäs lähdetä ahnehtimaan. Jo on tiedossa vaikka mitä ja millaista häiriötekijää tuleville viikoille, joten todennäköisempää on katsella valmista mattoa joskus joulun tietämillä. Tai jos vanhat merkit paikkansa pitävät, on juhannus lähempänä totuutta...  ;)

TAHRAT PIILOON

Taas on saatu tuunausvaihde silmään.

Alkuperäinen olomuoto olisi miellyttänyt Elnaa hyvinkin, mutta vuosien takaisia likatahroja ei saanut enää pois. Siispä suihkuttamalla uutta väriä pintaan. 

Yksi purnukka ei ihan riittänyt kahteen koriin ja pinta jäi vähän epätasaiseksi. Aluksi se häiritsi tekijää kovastikin, mutta pikku hiljaa ajoittain paistava puun sävy onkin alkanut miellyttää silmää. Katsotaan, parannellaanko väritystä vielä myöhemmin, vai jätetäänkö tällaiseksi. Aika näyttää. Ja tekijän ahkeruus laiskuus...

 Siinä ne nyt nököttävät olohuoneen kulmassa tarjoilemassa lämpöä ja virikettä pimeneviin syysiltoihin. Virikevaihtoehtoina mm. säärystintä, vessan mattoa, päiväpeittoa ja kaulaliinaa. Valmistuvatkohan koskaan..?

Tilkkuja

Dilemma:

Mitä teet, kun löydät kirppikseltä pilkkahintaisen Marimekon jokapoikapaidan, mutta koko on väärä kaikille ruokakuntasi jäsenille?

 

Voit leikellä sen palasiksi.

Käyttää palat tarpeittesi mukaan.

 

Hyödyntää myös yksityiskohdat.

Ommella vaikka kesälippiksen.

Ja tylleröiselle mekon.

Ja silti sinulle jää kangasta vielä jäljellekin. Kannattavaa ainakin Elnan mielestä. Vaikka Marimekon leikkaaminen ensin kirpaisikin...

Ennätysajassa

Kattokaapas tätä! Lastenhuoneen trikoomatto on valmis!  Ennätyshitaasti tosin... Tie oli mutkainen ja kivikkoinen, kuten aiemmin täällä vuodatin. Mutta valmis tekele saa salamana unohtamaan kaikki epätoivon hetket. Nyt on siis hyvä jatkaa uuden suunnitelman kimppuun! Katsotaan mitä siitä sitten aikanaan vamistuu... ;)

Matossa on käytetty osittain valmista ohjetta, mutta myös omia sovelluksia. Lopullinen halkaisija näyttää olevan pikkuisen alle 180cm. Tämä oli Elnan ensimmäinen virkkaus varmaan kahteenkymmeneen vuoteen ja ylipäätään ihan ensimmäinen itsetehty matto. 

Voihan kude!

Juttu on nyt niin, että Elna on väkertänyt lastenhuoneen mattoa jo varmaan vuoden. Eikä se ole vieläkään valmis...

Puolustukseksi pitää kerrata maton monet epäonniset vaiheet. Ensin oli kerä, koukku ja 20 vuotta virkkaamatta ollut nainen. Homma lähti liikkeelle hienosti, mutta kude loppui pian kesken. No sitä samaa mustan sävyähän ei sitten enää kaupasta saanutkaan, joten niinpä nainen osti toisenlaista kudetta ja tällä kertaa viisaana reilusti enemmän. Vanha matonalku jäi siis sivuun ja nainen aloitti koko homman uudelleen.

 Mutta niinhän se kude loppui taaskin, kun amatööri ei osannut arvioida määrää oikein. Eipä hätää, ei muuta kun kauppaan uudelleen. Nyt samaa sävyä olisi saatavissa, mutta toimitusaika kesäkuukausina hidasta. Niin vaikeni koukku pariksi kuukaudeksi ja samalla vaikeni myös se suurin innostuksen ääni... Kinnarkummussa on riittänyt muutakin puuhaa ja matto ehti hautautua pölyyn ennen kuin nainen sai innon takaisin. Intoa riitti, kudetta riitti ja ahneus iski. "Jos vielä kerroksen tekisin." pohti nainen harvase ilta. Kun onhan se kivaa että lastenhuoneen lattialla saa istua reilusti matolla, vai mitä? Kun sitten vihdoin tyydytti maton koko naista, päätti hän lopetella virkkaamisen. Mutta arvaatkos jo kuinka kävi?

Aivan oikein, kudehan se meni ja loppui kesken!

Siispä sadannen kerran takaisin kauppaan etsimään epätoivoisena oikeansävyistä kudetta. Onnenkantamoinen oli, että samaa väriä oli, mutta kuinkas se paksuus sitten? No sepä ei ihan osunutkaan nappiin. Joten lopputulos on, että naisen täytyy ohentaa kudetta mattoon sopivaksi. Great! Siihen se into sitten taas lopahtikin... 

Kuteen leikkausintoa odotellessa. Aurinkoista viikon jatkoa kaikille!

Ahkera emäntä

Kappas vaan, saahan se tämäkin eukko jotain valmiiksi asti! Sisustusideoita on mielessä kymmenittäin, mutta toteutukseen asti ei ole ehtinyt vasta kuin muutama. Niistäkin suurin osa on odotellut valmistumistaan kuukausikaupalla. Niin myös tämä hylly, jonka herrasväki hankki jo joskus kesän korvilla. Jostain syystä se on vain odotellut ja odotellut viimeistelyään, vaikka maalipintahan valmistui jo aikaa sitten. Eilen sitten kyllästyi Elna flunssan aikaansaamaan nuhjuiseen oloon ja päätti hakea piristystä käsin puuhastelusta. Koukut kiinni ja hylly seinään ja ta-daa, valmista tuli.

Oikeastihan noita samanlaisia hyllyjä on kaksi, koska alunperäinen suunnitelma oli tehdä molemmille lapsille oma. Lasten huone on kuitenkin sen verran pieni, että kaksi isoa hyllyä olisi liikaa, joten yksi saa luvan riittää. Toiselle on löytynyt jo uusi sijoituspaikka, mutta sitä ennen sekin kaipaa pientä tuunausta. Valmista tulee siis tällä ahkeruudella ehkä joskus ensi syksynä... ;)

Mustaan kirjaan tuli eilen kaksi uutta merkintää. Mistä niitä hiiriä vielä tähän aikaan talvea tulee?!