keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Suihkusetti





Suihkusetin valinta oli oikeastaan hyvinkin helppo tehtävä, sillä herrasväen toiveita vastaavia settejä löytyi tasan kaksi kappaletta. Kun toisessa ei ollut termostaattia, oli valinta vieläkin yksinkertaisempi. Jutun ainoa jännitysmomentti oli, ettei kyseistä suihkusettiä ollut nähtävillä kuin katalogissa. Laatikkoa kotona avatessa pääsi syvä huokaus, kun kaikki näytti juuri niin hyvältä kuin kuvissakin.
 
Tänä aamuna hypähti Elnan sydän hetkellisesti kurkkuun. Asennushommiin saapuneet putkimiehet mainitsivat suihkun mahdollisesta mahtumisongelmasta ja jo alkoi pelottaa. Asia ei ollut edes käväissyt herrasväen mielessä, mutta tosiaan, kylppäritilan korkeus on vain 2,2m. Kaikki kiinteät yläsuihkut ei olenkaan niin matalaan tilaan mahdukaan. Jaiks!
 
Pelko oli onneksi täysin turha, sillä siellä se suihku jo killuu seinässä ja näyttää allekirjoittaneen mielestä hienolta. Yksi juttu asiassa tosin on: Yli 195cm pitkät hujopit joutuvat meillä vieraillessaan suihkuttamaan joko kumarassa tai pelkällä käsisuihkulla... Onneksi Rusinan kasvaminen täyteen mittaan kestää vielä vuosia ja lopultakin saattaa olla ettei hän ylitä 190cm:n rajapyykkiä. Jos niin "huonosti" käy, niin kaipa siinä tapauksessa voidaan sitten harkita uutta suihkua. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti