Kinnarkummun herrasväki on lehtien suurkuluttajia. Ja vanhanaikaisia sellaisia, sillä lehti kuin lehti on saatava omiin hyppysiin ennen kuin sen voi lukea. Elnan kiinnostus sisustamiseen on näkynyt jo vuosikausia ostettujen lehtien määrässä, mutta oman projektin kautta myös Mies on hurahtanut samaan. Ei ole enää kauppareissua ilman lehtihyllyillä seisahtumista, selailua ja yleensä myös yhden, ellei useammankin lehden kärryyn laittamista. Vaikka jokainen lehti ja jokainen numero sisältää paljon "turhaa", on niitä kuitenkin kiittäminen Kinnarkummun tulevasta ilmeestä. Vuosien varrella ideat ja kuvat ovat muovanneet Elnan ja Miehen ajatuksia omista toiveista. Nyt on sitten aika laittaa toiveet toteen omaa unelmakotia tehtäessä.
Saimme eteisen ja wc:n laatat tänään. Toiveissa on, että jo huomenna ne alkavat siirtyä laatikoista seinään. Lattialaatta on ollut sekä Elnan että Miehen mielessä jo pitkään. Sen käytännöllisyyttä on mietitty, pohdittu, käännetty ja väännetty, mutta ei siitä eroon päästy. Valkoinen eteisen lattia on monelle kauhistus sen siistinä pitämisen takia ja kyllä se Kinnarkummussakin on keskustelua herättänyt. Muutaman kuukauden päästä voin sitten jakaa käyttökokemuksia kaikille saman kysymyksen parissa kamppaileville.
Kinnarkummussa on päästy taas uuden jännittämisen alkuun, kun pakkasherra on ilmoitellut kiristyvästä kylmyydestä. Syksyllä asennettu maalämpö kohtaa ensimmäisen näytönpaikkansa, kun mittari lähentelee -20 astetta. Koko maalämpöhomma on ollut Miehelle tärkeä alusta alkaen, mutta nyt siitä on jo muodostumassa pienoinen pakkomielle. ;) Hän seuraa laitteen elämään melkein yhtä tarkasti kuin tuoreet vanhemmat esikoisvauvaansa. Ehkä hyvä niin, sillä lämmin koti lisää kyllä kummasti viihtyvyyttä. (Todistettiin viimeksi Tapani-myrskyn jälkimainingeissa!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti