torstai 22. maaliskuuta 2012

Kurakaveri






Hups! Taas oli herrasväeltä unohtunut yksi asia. Eipä ollut kura-allasta hankittuna, eikä oikeastaan edes valmiiksi katsottuna. Sitten vaan ykskaks sitä tarvittiinkin nyt. Nii-in, heti tänään. No eipä hätiä mitiä, jos kerran tarvitaan heti niin sitten kanssa hankitaan heti! Puhelimet laitettiin laulamaan ja eipä aikaakaan kun hintavertailu oli valmis ja tilaus tehty. Ja nyt se laari jo keikkuu paikoillaan ja odottaa urheana tulevaa kuraurakkaansa.

Vanhojen tietojen valossa voisi ennustaa, ettei allas ihan helpolla tule selviämään tämän herrasväen palveluksessa. Maaseudun nurja puoli, kevään ja syksyn kurakausi, tulee varmasti tuntumaan kurasyöpön kitusissa karheana ja karvaisena. Siitä pitää ennen kaikkea huolen ystävämme Karvapallero keräten jokaiselta ulkoilureissultaan vähintään puoli kiloa hiekkaa, roskia ja risuja mukaansa. Ennen tämän kärsimyksen koki lattiakaivo ja nyt lähes koko arsenaali löytyy huushollin lattialta - kiitos kylppäriremontin. Huilaa hyvin, urhea kurakaverimme, vielä kun ehdit. Remontin valmistuessa saattaa olla mitä parhain uinti+hiekkakeli, sitten kurakeli ja ja ja...

Tältä näyttää tulevan kodinhoitohuoneen seinät vielä, mutta toivoa on jostakin paremmastakin. Lattian teko edistyi taas tänään ja nyt se on jo melkein valmis ensi tiistaista valua odottamaan. Elnalla on toiveikas olo. Mieli vaeltaa jo valmiiseen tilaan kuratassuja pesemään. Sukissa ei ropise enää hiekka ja Kinnarkummussakin päästään vihdoin normaaliin siisteystasoon!  Nopeastihan se kymmenen viikkoa kuluu, eikö vaan?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti