torstai 15. maaliskuuta 2012

Ammattilaiset asialla



On hienoa seurata oikean ammattilaisen työntekoa! On ammattitaitoa, tehokkuutta, hienoa työn jälkeä, aikataulujen pitävyyttä ja vielä mukava asiointiyhteys. Tälläisessa kokonaisvaltaisessa projektissa työntekijöillä on todella iso rooli, sillä harvassa ovat ne päivät, jolloin ei yhtään vierasta ihmistä pyörisi jossain talon nurkassa. Pitää siis pystyä elämään normaalisti vieraidenkin läsnäollessa ja siksi juuri asioinnin sujuvuuden ja persoonan vaikutus korostuu.

Tehokkuuden perikuva on Ukki, joka hoitelee omien töidensä ohella suurimman osan Kinnarkummun logistiikasta. Ilman Ukkia ei olisi kattorempasta tullut valmista vielä ensi vuonnakaan ja muutenkin oltaisiin oltu lukuisat kerrat pulassa. Sukulaissuhteiden lisäksi on herrasväki saanut pari suositusta, joiden perusteella on löytynyt todella hyvät yhteistyösuhteet. Suuri onni on monitoimimiehen löytyminen, jonka varaan lähes koko Kinnarkummun remontti perustaa. Sen lisäksi on muutama erikoisalan asiantuntija, jotka voi hyvillä mielin päästää kotiinsa hommiin ja voi luottaa että tulos on toivotunlainen. Eilen tällainen asiantuntijakaksikko tuli hoitamaan muutamat putkihommat ja herrasväkeä hymyilyttää. Voisiko homma toimia enää paremmin?


Kuvassa tämän talouden uusin ja samalla Pikku-Rusinan ensimmäinen menopeli. Autosta heräsi Elnan mieleen muisto lapsuusajalta, jolloin isovanhempien autotallissa tuollainen nökötti. Auto oli seissyt tallissa pidemmän aikaa ja sisuskalut olivat sen näköiset, mutta ulkopinta oli kuin uudella vastaavalla. Elnan vanhempi sisko ihasteli autoa ja suunnitteli kunnostavansa sen ajokortti-ikään ehtiessään. Siitä innostuneena Elnakin alkoi haaveilla kiiltävällä kuplalla kesäpäivänä kiitämisestä, mutta toisin kävi. Tulipalo vei niin tallin kuin tallin sisällönkin ja kuplalla kruisailu jäi haaveeksi vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti