Ollaan jo odotuksen puolivälissä, joten nyt on hyvä hetki keskittyä hetkeksi tulevaan joulukuusen koristeluun. Varastosta löytyi vanhoja ja väriltään kulahtaneita palloja, joilla ei tulisi olemaan käyttöarvoa sellaisenaan enää ainakaan tässä taloudessa. Heittääkö roskiin, tarjotako kirpparilla jollekin vai kenties ehostaa ne uudelleen käyttökuntoisiksi?
Spraymaali on huippukamaa juuri tällaisiin puuhiin. Mikään ei ole helpompaa kuin uuden värin ruiskuttaminen vanhoihin joulupalloihin.
Tai no, ei se ihan helppoa sittenkään ollut, sillä esivalmistelujen puutteessa kunnollinen kuivatusteline puuttui ja maalia tuli suihkutettua kerralla liikaa, jolloin se lähti valumaan vetäen mukanaan vanhan kultaisen hohteen. Mutta näistä oppineena on homma jatkossa ihan helppoa!
Viikolla oli alettava valaista kotia sisältä, sillä ulkoa tulevasta valosta sai vain haaveilla. Kaiken sateen, myrskyn ja raskaiden pilvien vastapainoksi oli mieltä kohottavaa koristella kotia erilaisin jouluvaloin.
Eihän sen tuunauksen tarvitse loppua pelkkään maalaukseen. Täysin yksilölliset koristeet saa, kun käyttää omaa mielikuvitustaan.
Kauan sitten ostamani pitsikoristeteipit pääsivät vihdoin oikeuksiinsa pallojen kylkiä koristamaan. Niin käteviä nuo erilaiset teipit!
Voilá!
Niin kivalta vaikutti blogisi, että lukijaksihan minä liityin:)
VastaaPoistaNyt lueskelen postauksiasi oikein ajan kanssa. Ihanaista joulun aikaa ja tulehan vastavierailulle meidän hulinaamme!
Hienoa, tervetuloa! Tulen ehdottomasti vierailulle, kun ehdin rauhassa istahtaa alas. Iloista joulun odotusta Villa Kardemummaan!
Poista