Voiko valaisimien löytäminen olla enää yhtään vaikeampaa?! Eilen aamulla oli jo kolmas kerta, kun Elna metsästi oikeanlaisia eteisen valaisimia. Ongelma on siinä, ettei tarjonta vastaa kysyntää. Suunnitelmana oli asentaa eteisen käytävälle pienet ja huomaamattomat spotit. Kinnarkummun eteistilan katto oli jo alun perin niin matalalla, että sitä ei haluttu koolata enää yhtään alemmas, vaan lamput asennetaan pintaan ja suoraan sähköverkkoon ilman muutajaa. Sunnuntaisen ja maanantaisen virheostoksen jälkeen lähti Elna tiistaina kolmannen kerran reissuun todetakseen, ettei tällaisia spotteja paikkakunnan putiikeista löydy ainuttakaan... Ei siis auttanut muu kuin vaihtaa suunnitelmaa. Eikä hätää, korvaava vaihtoehto löytyi pienen etsimisen jälkeen. Mutta sitten tuli hätä: tuote on loppu varastosta. Jaahas, siis taas uudelleen malleja tuijottamaan... Onneksi lopulta löytyi sellainen malli, jonka saa Kinnarkummunkin kattoon ja vielä että sitä oli jopa jäljellä! Jihuu!!
Jos luulit että tarina päättyi tähän, niin väärin meni. Asennusvaiheessa yksi viheliäisistä valaisimista meni rikki ja niin saa Elna suunnata jo neljännen kerran lamppuosastolle. Ihan kuin ei olisi muuta tekemistä!!
Iloinen asia on, että ketutus unohtui heti kun eteiseen saatiin sähkö päälle ja valot toimimaan. Nyt on eteinen ja lastenhuone sisustusta lukuunottamatta virallisesti valmiit!
Ja vielä pitää mainita salin uudet ikkunat. Ne ovat vanhoja 40cm korkeammat (suurenivat alaspäin) ja tämän herrasväen mielestä paikkaansa täydelliset. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti