sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Juhlaralli jatkuu




Kinnarkummun pienin vipeltäjä vaihtoi eilen kuukausien laskemisen vuoteen ja tänään sitä juhlistettiin suvun ja kummien voimin. Onnea Eetiliini!


Pikku-Rusinan ensimmäiseen vuoteen on mahtunut remonttia, remonttia ja vielä kerran remonttia. Pieni parka joutui jo viiden päivän ikäisenä, juuri laitokselta kotiuduttuaan asuntokaupoille vanhempien velkavankeutta todistamaan. Sitä seurasi muutto kuukauden vanhana ja sen jälkeen elämä onkin ollut yhtä pölyä, purua, kolinaa, pärinää ja asumista milloin ilman kattoa, ulkoseinää, lattiaa tai jotakin muuta. Nyt voin luvata, että toinen vuosi on jotain täysin toisenlaista. Tällä kertaa ollaan ilman kylppäriä, keittiötä, ...


Kinnarkummun herrasväki on sattuneesta syystä viettänyt viimeisen vuoden varsin yksipuolista elämää. Sosiaaliset kontaktit ovat rajoittuneet pitkälti remonttimiehiin ja läheisiä on ehditty tavata aivan liian harvoin. Siksi Elna nauttikin normaaliakin enemmän juhlien järjestämisestä. Kuten aina, myös tällä kertaa ehti valmistelujen keskellä tulla pieni kiirepaniikki. Normaalien siivoamisten lisäksi oli ohjelmassa nimittäin myös yksi jos toinenkin viimeistelyhomma, jotka oli "pakko" saada tehtyä juuri nyt... No onneksi kakun leipominen sujui Kinuskikissan reseptiä noudattaen näppärästi ja lopputulos oli herkullinen!

Kunhan vaan jaksaa herrasväki puurtaa vielä vuoden loppuun asti, niin koittaiskohan sitten auvoisemmat ajat myös kekkereiden järjestämiselle?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti