maanantai 9. huhtikuuta 2012

Uudet popot




Tänään sai herrasväki odotettuja vieraita Kinnarkumpuun. Viimeiset kuukaudet on painettu niin tukka putkella, että aivan liian harvassa on kerrat jolloin on ystäviä ehditty treffata. Tänään saatiin katkos tähän kierteeseen ja niin kivaa oli! Edes enemmän mustikkakiisseliä kuin leivonnaista muistuttanut tekelekään ei haitannut pahemmin...

Useamman vapaapäivän jälkeen palasivat E&M jälleen ruotuun ja hyökkäsivät kiinni salin levytysurakkaan. Shokin välttämiseksi otettiin kevyt laskeutuminen ja vielä ei seinässä montaa levyä ole. Mutta tulevien arki-iltojen aikana olisi hommaa saatava roimasti eteenpäin, sillä perjantaina patteriseinä pitää olla levytetty, kitattu ja maalattu. Silloin saapuu nimittäin lvi-kaksikko asentamaan uusia pattereita salin suurentuneiden ikkunoiden alle. Ja koko salin valmistumistavoite, Pikku-Rusinan synttärikemut, siintää jo parin viikon päässä. Monelle tällainen yhden huoneen pintaehostus on varmasti piece of cake ja hoituu viikonlopussa, mutta tämän herrasväen elämäntilanteessa jokseenkin haasteellinen. Toivoa ei silti menetetä vielä, vaan vasta joskus puolentoista viikon päästä! ;)

Nyt on Elna nähnyt kuvia kanalasta, jollaista ei ole ennen vastaan tullut. Tehokaksikko on pistänyt ranchillä tuulemaan ja voin kertoa että on upea! Kuvia tulee varmasti tännekin kunhan herrasväki ehtii Keski-Suomen vierailulle.

3 kommenttia:

  1. Suupparu-täti halkeaa ylpeydestä, kun kanala saa kehuja. :-) Nyt ei puutu enää kun se TUOTANTO, sillä Leidi von Hilma on ryhtynyt munintalakkoon. Lempi, Helena ja Tyyne saapuvat huomenna - siinäpäs on yhdelle kukolle ihmettä kerrakseen. Halit teille!

    VastaaPoista
  2. Nokun katoin, että onpas tyylikäs kaakeli valittu tuossa lattiaan. Ja sitten jo löytyikin tuttuja ipanoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tällaista menoa meilläpäin. ;) Aniliinin ja muiden ihanien blogien innoittamana minäkin uskaltauduin tähän leikkiin mukaan! Kunhan saadaan vielä vähän hommia eteenpäin niin Anilandian väki on tervetullut vierailulle Kinnarkumpuun.

      Poista