Tässä talossa on kahden asuinkerroksen lisäksi kolmas, lähes kokonaan maan alla asustava kellarikerros. Se on nimensä mukaisesti kellari, eikä siellä ole lainkaan asuintiloja. Maan alla on ollut aikoinaan pannuhuone, juureskellari ja puuvarasto. Isovanhempien aikaan Elnan ollessa lapsi, ei kellariin saanut ipanat mennä, joskaan ei sinne kukaan tainnut halutakaan. Oven raosta vain kurkittiin sen verran kuin uskallettiin. Hämärä ja kylmänkalsea portaikko alas pimeyteen vaikutti lähinnä pelottavalta, eikä lainkaan houkuttelevalta.
Myöhemmin nuoruudessa oli Elnankin rohkaistuttava astelemaan portaat alas pimeyden luolaan. Kylminä talvi-iltoina lämmitystä oli lisättävä, suntti sijaitsi kellarin pannuhuoneessa ja isän ollessa poissa kotoa tehtävä uskottiin Elnalle. Niinpä pannuhuoneeseen tuli aina juostua sivuille katsomatta ja vähintään yhtä kovaa takaisin ylös. Varsinaista kellaripelkoa ei enää vanhemmiten ollut, mutta sitäkin kovempi hiirikammo. Ja kellari oli näiden kutsumattomien vieraiden valtakuntaa, ainakin Elnan mielestä. Koskaan siellä ei tosin eläviä vipeltäjiä näkynyt, mutta loukussa olevia kylläkin. Yöks!
Parin vuoden takainen muutto omien lasten kanssa Kinnarkumpuun toi Elnalle uudenlaisen vastuun kellariin liittyen. Nyt oli oltava itse se, joka rohkeasti hoitelee kaikki kellariin liittyvät asiat Miehen poissaollessa. Siis Mies saa toki olla se alaluolan päävastuullinen nyt ja tulevaisuudessakin, mutta valitettavan usein työt vievät häntä juuri silloin kun luolassa jotain tapahtuu. Alkuaikoina kellarissa ramppasi alvariinsa joku putkityyppi, jolle piti esitellä maanalaista aarrekammiota. Siinä sitä oppi allekirjoittanutkin yhtä sun toista kellarikoloista ja erityisesti kammonsa aisoissa pitämisestä. Edelleenkään ei silti pysty ihan neutraalein tuntein portaita alas astelemaan...
Pannuhuone siivottiin pois maalämmön tultua ja nykyinen lämmönsäätely tapahtuu keittiön etälaitteesta käsin ilman tietoakaan kellariin menosta. Suurimmat putkityöt on tehty ja maanalainen kerros saa elellä omaa elämäänsä melko rauhassa. Sen sijaan Elna ei saa enää rauhaa kellarilta, sillä nyt hän on vihdoin tajunnut sen hyvät puolet. Suunnitelmia riittää, kunhan vielä joskus niitä ehditään toteuttaakin. Emännän ylpeys, kaunis ja tunnelmallinen ruokakellari siintää verkkokalvoilla yhtä voimakkaana kuin Miehen haave viinivarastosta. Rekvisiittaa kerätään jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti