Niin vietti tämä rouvashenkilö viikonloppua eteläisessä naapurissa kera kuuden ihanaisen ystävän. Tässä yhteydessä on ihan pakko käyttää termiä laatuaikaa, vaikkei se Elnan lempisanoihin normaalisti kuulukaan. Sen verran hauska ja rentouttava miniloma oli!
Tallinnan lumisilla kaduilla puski joulufiilis ihan toden teolla esiin jostain Elnan syövereistä. Siellä käppäillessä ehti miettiä monenmoisiakin jouluajatuksia. Niistä päällimmäisenä joulukuusen koristelu. Millä teemalla tuleva joulu mennään? Väriä vai pelkkää valkoista? Kimalletta vai ei? Lopputulos nähdään jo vajaan kahden kuukauden päästä. Niin se aika kiiruhtaa jatkuvasti.
Monitoimimiehen loma oli ja meni ja tänään hän palasi sorvin ääreen. Ohjelmassa on tästä eteenpäin hyvinkin pitkälti laatoitusta, laatoitusta ja laatoitusta. Helpolla ei laatoittajaa päästetä, sillä on siinä jokunen laatta ladottavana ennen kuin lattiakin on valmis. Tällä herrasväellä on ilmeinen mieltymys pieniin laattoihin, sillä tähän mennessä suurimman Kinnarkumpuun ostetun laatan koko on jotain 10x20cm. Ja tulevissakaan suunnitelmissa ei näy tähän asiaan isoa muutosta... Toivottavasti meillä on vielä kuuskulmasommittelun jälkeenkin tuttu remppamies töissä! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti