Olipa kerran pieni mies, joka sairautensa takia verikokeeseen joutui. Odotushuoneessa leikki vielä täysin tietämättömänä tulevasta. Todellisuus iski vastaan vasta näytteenottohuoneessa. Jo iski poikaan paniikki, kun kaksi vierasta tätiä kimpussa hääri. Ensin laitettiin puristus, sitten iskettiinkin jo neulalla ja veren valuminen oli viimeinen niitti. Voi sitä itkua ja huutoa (pikkusiskon myötäelo = kaksinkertainen itku), kun tuolla tavalla kiduttivat! Ei auttanut äidin syli, ei tarrat eikä edes suklaapatukka. Niin jäi traaginen muisto pienen miehen mieltä vaivaamaan.
Tänään koitti sitten päivä, jolloin oli taas aika palata samaan kauhujen laboratorioon. Äiti yritti valmistella tilannetta jo edellisenä iltana, mutta poika oli eri mieltä. "En mene lapolioon!" No aamulla sitten lähdön hetki kuitenkin koitti ja automatkalla mietittiin mieluista tarravaihtoehtoa. "Täähän sujuukin odotuksia paremmin", myhäili äiti mielessään. Taas oltiin odotushuoneessa lelujen kimpussa ja kaikki hyvin. Kunnes sitten...
Kaksinkertainen paniikki, nelinkertainen huuto ja itku (pikkusisko jälleen mukana), kaksinkertainen loukkaantuminen ryökäleäidille. Tätä kauheutta ei korvaa enää mikään. Poikaa on loukattu verisesti!Kuinkahan käy seuraavan lapoliokäynnin..?
Ja epäonnistuneen äidin fiiliksen kruunaa eräänä aamuna puettaessa samaisen ipanan suusta tullut kommentti: "Sisko joutuu kylmään maailmaan."
Että hyvää perjantaita vaan kaikille! :)
P.S. Ukin tuoma ihana marjakanerva!
Onnistuiskohan jos Ukki lähtis seuraavalla kerralla lapolioon mukaan? Mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä ja niin pois päin?
VastaaPoista