Samoista juurista kasvaneet

Omat lapsuuden kesät ovat nousseet voimakkaasti Elnan ajatuksiin tänä viikonloppuna. Mitään erityistä ei ole tapahtunut ja siinä se juoni ehkä onkin. On vain vietetty aikaa perheen kesken maalaiselämästä nauttien. Maisteltu kesän ekat jätskit, opeteltu polkupyöräilemään, istutettu perunoita ja huinittu kaiken päivää ulkosalla, koko perhe yhdessä. On hienoa jakaa lasten kanssa samoja kokemuksia, joita itsekin on omien vanhempiensa kanssa lapsuudessa kokenut. Antaa vauhtia pienelle pyöräilijälle samalla pihatiellä, jolla on itsekin oppinut ajamaan ilman apupyöriä. Istuttaa siemenperunoita samoilla pelloilla kuin kolmekymmentä vuotta sittenkin. Parasta kaikista on kuitenkin katsella pienten ihmisten riemua ja aitoa kiinnostusta heräävää luontoa kohtaan. Mieleen herää se vapauden ja keveyden tunne, joka Elnankin valtasi joka kevät lämmön ja auringon myötä. Eikä se tunne ole kyllä oikeastaan kauheasti iän myötä muuttunut, vaikkei Elna enää pihan ympäri riemun kiljahduksia suustaan päästäen juoksekaan.  Samanlainen luonnon lapsi näyttää asuvan niin äidissä kuin lapsosissakin. Se osa ihmistä ei taida koskaan kasvaa aikuiseksi ja hyvä niin.