Miten se onkin niin vaikea muuttaa omia huonoja tapojaan? Siltikin, vaikka kuinka tietää ja tiedostaa tavan aiheuttaman ei-toivotun lopputuloksen. Vaikka muutoksen tarpeen on selittänyt itselleen ties kuinka monta kertaa ja järkeillyt muutoksen lopputuloksen positiiviset puolet. Siltikin vanhasta tavasta eroon pääseminen vaatii armotonta kamppailua ja entiseen on niin tuhottoman helppo palata aina vain uudelleen ja uudelleen.
Viimeisten vuosien ajan olen harjoittanut monenlaista tapojen korjaamista, toisinaan onnistuneesti ja toisinaan päätäni seinään hakaten. Aina kuitenkin kovasti kamppaillen, sillä helppoa itsensä muuttaminen ei ole koskaan. Jotkut muutokset ovat konkreettisia ja helpommin laskettavissa, mutta usein tapahtuneen muutoksen huomaa itsekin vasta ajan kanssa. Parasta kuitenkin on, kun yhtäkkiä jossain vaiheessa tajuntaan iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ajatus onnistumisesta. Hei, nythän mä ajattelin niin kuin olen yrittänyt vuosikausia ajatella tai hei, nythän toiminkin juuri siten kuin olen toivonut toimivani. Siinä salaman iskiessä on tärkeää antaa onnistumisen ilolle hetki ja onnitella itseään, sillä juuri tuota hetkeä muistellessa voi välttää monet edessä olevat takapakkipaikat lopullisen muutoksen tiellä.
Tälläkin hetkellä on yksi tapani muutoksen kourissa. Tiedostaminen ja järkeily on tehty, onnistumisen väläyksiäkin havaittu, mutta silti edelleen edetään kuin heikoilla jäillä. Yksi pienikin vikaliike voi pudottaa koko muutoksen jäihin. Mutta jokainen onnistumisen välähdys kyllä vahvistaa jäätä huomattavasti ja siksi alankin edetä jo huomattavasti luottavaisemmin askelin kuin vielä jokin hetki sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti