Joskus lakastunutkin kukka voi olla kaunis. Onko se vaan minä, vai onko tuo horsma häviävä luonnonvara?
Muonamiehen mökin Matleena heitti haasteella jo aikaa sitten. Nyt on viimein aika istua alas ja vastata haasteen kysymyksiin. Tässä niitä siis tulee:
1. Millainen asuinympäristö on sydäntäsi lähellä? Entä millainen asuinympäristösi on oikeasti?
Asun aika lailla juuri sellaisessa asuinympäristössä, josta eniten pidän. Maaseudulla, muttei liian kaukana kaupungista. Omassa rauhassa, muttei liian kaukana naapureista. Omilla juurillani, joiden läsnäolo merkitsee vuosi vuodelta aina enemmän. (oon tullut vanhaksi, tiedetään!) Luonnon läheisyyden tärkeys on konkretisoitunut kaupungeissa elettyjen vuosien aikana. On hienoa, että voin katsella niin metsää kuin peltomaisemaakin kotisohvalta. Pääsen luonnon keskelle suoraan kotiovelta. Ainoa asia, jonka asuinympäristössäni vaihtaisin, on autoilun tarve. Ihanteellista olisi, jos voisin pyöräillä töihin, kauppaan tai torille ilman, että se olisi tunnin urheilusuoritus.
2. Kerro kuvin tai sanoin kotisi kamalimmasta nurkasta.
Jaa-a, tässäpä onkin haastetta kerrakseen. Ei siksi, etteikö Kinnarkummusta löytyisi kamalaa nurkkaa. Päin vastoin. Niitä löytyy sieltä ja täältä, sillä remontti on totaalisen kesken. Minkähän valitsisin? Se voisi olla esimerkiksi tämä ruokailutilan kulma, joka odottelee seinien purkamista keittiöremontin yhteydessä. Nyt sitä on yritetty peitellä kaapin ja cd-levyjen avulla siinä kovinkaan hyvin onnistumatta.
Ensimmäisenä mieleen tulee kodin suuri koko, niin hyvässä kuin pahassakin. Pahana se tuntuu erityisesti remontoidessa ja siivotessa. Hyvää taas on avaruus ja varmasti riittävä tila, vaikka vanhassa talossa tilankäytön käytännöllisyys ei olekaan huippuluokkaa.
4. Valitse joku seuraavista kodeista ja kerro syy valintaasi: Vanha koulu joen äärellä, moderni paritalo kaupungissa, tasakattoinen talo pikkukaupungissa, 70-luvun kerrostalo kaksio kaupungissa, vanha kauppa rintamamiestalossa vai mansardikattoinen huvila meren rannalla?
Valitsen ehdottomasti huvilan meren rannalla. Olen meri-ihminen ja ne huvilat... kyllä kelpaisi! Niissä on sellaista ihanaa, rauhallista vanhan ajan tunnelmaa.
5. Minkä väriset seinien pitää olla?
Tässä asiassa olen ollut kovasti kahta eri mieltä. Välillä sitä mieltä, että kaikki vaan valkoista ja sit taas välillä tykkäisin väreistä, lähinnä harmaasta, mustasta ja joskus jopa punaisesta. Mutta kyllä täällä Kinnarkummussa pysytellään varmasti pitkälti valkoisessa, johon salin vaalea harmaa tekee poikkeuksen.
6. Entä lattian?
Rakastan lautalattioita! Niiden pitää olla joko ihan vaalean harmaat tai sit ihan mustat. Yläkerran vieras- ja työhuoneisiin testattu musta on tosi hyvä ja mielessä on käynyt, että olisko pitänyt maalata koko alakertakin sittenkin mustalla. Mut mennään nyt kuitenkin niin, että alhaalla vaaleaa ja ylös sitten mustaa.
7. Jos saisit ihan minkälaisen sängyn vain, millainen se olisi?
No ainakin leveämpi kuin nykyinen, eli sellainen 180cm olisi hyvä. Haluaisin sellaisen vanhan näköisen, hieman koristeellisen ja mustan. Yhden sellaisen ole jo löytänytkin, mut sen aika on vasta kun saadaan yläkerran makuuhuone remontoitua. Siihen voi mennä jokunen vuosi...
8. Haaveiden kodissasi... saat jatkaa itse!
...on 1) riittävästi säilytystilaa 2) toimiva keittiö 3) paljon valoa.
Kiitos Matleenalle tunnustuksesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti