keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Sekin vielä

Miten voikaan mennä mieli näin vuoristorataa?


Alakerran uusien lattialautojen asennus etenee hyvää tahtia. Takkahuone ja olohuone ovat sen suhteen valmiita ja tänään päästiin käytävän kimppuun. Selvitettiin lattian narinan lähde, korjattiin ja nyt jo laudoitetaan. Kaikki siis siltä osin hienosti.

Mutta.



Varastoidut lautapaketit olivat alkaneet vetää itseään kieroon. Ensiavuksi Elna ja Ukki sitoivat niput tiukasti liinoilla ja ongelma helpotti melko hyvin. Silti niiden varastointi hamaan tulevaisuuteen ei tuntunut Elnasta kovin järkevältä. Siispä eilen suit sait päätettiin laudoittaa myös ruokailutila saman tien. Alunperinhän herrasväki oli ajatellut jaksottaa rempassa olevia alueita, jotta arki sujuisi kohtuullisesti koko ajan. Ensin piti tehdä takkahuone ja olohuone, sitten vasta ruokailutila ja keittiö. Niin vaan kuitenkin kävi, että  yks kaks eilen illalla koko alakerta oli taas kerran kuin pyörremyrskyn jäljiltä. 




Ei nimittäin riittänyt, että ruokailutilan kalusteet siirrettiin pois laudoituksen edestä. Ei. Sen lisäksi piti purkaa entisen tuulikaapin seinä. Siinäpä oli Miehelle iltapuhdetta työmatkatavaroiden pakkaamisen oheen. 


Muutaman tunnin yöunien jälkeen Mies lähti Tanskaan ja Elna jäi vastaavaksi mestariksi Kinnarkumpuun. Aamu aloitettiin narinalattian avauksella ja puruhommilla tietty. Nyt irrotettiin viela vanha keittiön ovikin, ihan vain sekasorron maksimoimiseksi. Jossain välissä on pitänyt koittaa omiakin hommia tehdä, kunhan tuolta remonttilian siivoamiselta on ennättänyt.

Joo, että mieli on ehkä himpun verran stressaantunut, ahdistunutkin jopa. Ja ei siis muuten, mutta kun tuntuu vuorokauden tunnit loppuvan kesken. Ja kauaa ei jaksaisi imuroida viisi kertaa päivässä. Se on ärsyttävää!

4 kommenttia:

  1. No mutta: Nyt kun päätitte tehdä kaikki kerralla, jää tuo aika jolloin pitää imuroida viisi kertaa päivässä, paljon lyhyemmäksi. Hyvä päätös siis! Näyttää muuten toooosi isolta toi tila noissa kuvissa. Onko sulla joku ihme objektiivi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivista ajattelua, kiitos siitä! Ihan tavallisella 18-55mm objektilla on kuvat otettu. Tila näyttää tosiaan isolta, ehkä siks ettei ole ollenkaan kalusteita. Ja tuo lattian vaalentuminenkin tekee ihmeitä.

      Poista
  2. Ou nou, no mut kuten tuli jo ilmi, nyt homma myös valmistuu nopeammin! Koita kerätä siitä ajatuksesta voimaa jaksaa sekasorron läpi =)
    -H-

    VastaaPoista
  3. Kiitos H! Näitä kannustuksia tarvitaan. Lattia onneks valmistui ja seuraavaksi siirrytään seiniin ja kattoon.

    VastaaPoista