Yhtenä kauniina iltana koko herrasväki kokoontui kasvimaan reunalle saippuakuplakarkeloihin. Lapset metsästivät kuplia ja rikkoivat minkä ehtivät Miehen työstäessä lisää koko ajan. Siinä kuvia räpsiessäni tulin pohtineeksi maailman muuttumista. Lähtölaukaus pohdinnalle ammuttiin tietysti saippuakuplilla, joiden puhaltaminen on muuttunut radikaalisti sitten omien lapsuusaikojen. Ei silloin ollut mitään patterikäyttöisiä saippuakuplapuhaltimia eikä kymmenien senttien pituisia kuplarenkaita, joista jättikuplat sinkoilevat taivaalle ihan vain kättä heilauttamalla. Mun lapsuudessa kuplia puhallettiin perinteisesti suulla pienestä rinkulasta, josta saippuavesi pärskähti naamalle taatusti useammin kuin ehjän kuplan sai lentämään. Voi miten helppoa nykyajan lapsilla onkaan!
Niin. Samaa kai ovat omat vanhempani miettineet lapsuudessani monessakin yhteydessä. isovanhemmista puhumattakaan. Lapsena en paljoakaan näihin asioihin kiinnittänyt huomiota, sillä se mitä oli, oli täysin luonnollista, eikä muuta osannut oikein edes kuvitellakaan. Nykyisin tulee silloin tällöin miettineeksi, miten vanhanaikaisilta jotkut itselle normaalit jutut omista lapsista saattavatkaan tuntua. Miten heitä ihmetyttää tai huvittaa jokin omasta mielestäni täysin nykyaikainen juttu. Ihan samalla tavalla kun minä olen hihitellyt omille vanhemmilleni.
Mutta eiks sen niin kuulu mennäkin? Jokainen sukupolvi elää omassa kuplassaan, jonka ajattelevat olevan kestävämpi, puhkeamaton. Että nyt asiat eivät enää muutu niin paljon, tai että me ainakin pysymme muutoksen mukana paremmin kuin omat vanhempamme ja isovanhempamme. Sukupolvien väliset erot on oikeastaan aika hauskoja. Niistä oppii puolin ja toisin monenlaista. Ja ennen kaikkea ne luovat lukemattoman määrän hauskoja hetkiä ainakin tämän herrasväen perhepiirissä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti