Voi Seija, minkä teit. Joululoman ensimmäinen päivä meni ihan förbi, kun puhurisi paiskasi puita linjoille. Jo yöllä kolisi peltikatto niin, että Karvapallero hakeutui makuhuoneeseen turvaan. Jokainen ison koiran omistaja varmasti tietää, miltä läähätys kuulostaa 60+ kiloisen kaverin suusta: äänekkäältä. Sen verran kovaääniseltä, että usein joku kysyy puhelimessa, onko koira ihan vieressä, vaikka oikeasti kaveri makoileekin kolmen metrin päässä. No, sitten kun kuono lepää oman pääsi kanssa samalla tyynyllä ja läähättää, on ääni, sanoisinko häiritsevä...
Joululoman hyvä puoli oli, että väki nukkui aamulla normaalia pidempään. Mutta ei ne sähköt palanneet, vaikka kuinka koitti peiton alla vetkutella ja vitkutella. Ei paistettu tänään pipareita, ei imuroitu huushollia eikä tehty mitään muutakaan mitä piti. Onneksi aamupäivän aurinko valaisi kulmakuntaa niin, ettei ihan kynttilän valossa hyssyttelemiseksi koko päivä mennyt. Ehdittiin katsastaa lähitienoon myrskyvahingot ennen lämpimän ruoan perässä ravintolaan matkaamista. Iltapäivän hämärtämään ryhdyttyä tuli ajankohtaiseksi agregaatin käyntikuntoon viritys. Mutta onneksi ei tehty sitä yhtään aiemmin, sillä ei ehditty edes traktoria käynnistää, kun pihavalot jo syttyivät. 12 tunnin sähköttömyys meni kuitenkin nopeasti. Vain Tapanimyrskyn muistikuvat ne mielessä kummitteli, kun sähkön tuloa odotteli. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti