Katon valmistumisen jälkeen varmaan heti kakkosena jännityslistalla on ollut ikkuna- ja ovitilauksen onnistuminen. Kuten joskus jo mainittiin, osui kyseinen tilaus juuri uuden perheenjäsenen tulon, muuton, kattorempan ja huomionhakukiukkujen ym. väliin, eikä herrasväki todellakaan ollut parhaimmillaan tällaista asiaa päättämään. Silti päätös oli tehtävä ja jotain tuli tilattua. Kun lähetys sitten muutaman kuukauden kuluttua saapui, oli järkytys jonkinlainen. Salin ikkunat näyttivät nimittäin hirmuisilta ja jännitys nousi kurkkuun: Kuinka ne oikeasti mahtavat sopia Kinnarkumpuun? Jälkeenpäin huomattiin, että ikkunathan olivat juuri passelit ja herrasväki sai taputtaa itseään olalle.
Mutta entäs se toinen juttu sitten? Olohuoneen ja takkahuoneen lasiovet nimittäin. Sitä jännitystä on pidetty yllä tähän päivään saakka ja toivottu vain, ettei menisi pahasti syteen. Oli siinä Elnalla housuissaan pysymistä ennen kuin iltapäivällä kotiin ehti. Ja kas, tuolta se sitten näytti! Patteri vielä vähän hämää ja remonttia kaipaavat seinät sekä lattia, mutta silti voi lopputulokseen olla tyytyväinen. Sellainen tuli kuin pitikin.
Mutta ei se silti jännitystä vieläkään laukaissut, sillä olohuone on vielä eri juttu. Kuinka mahtaa siinä kaventuva näköala vaivata? Noh, eiköhän siihenkin joskus vastaus saada...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti