lauantai 27. kesäkuuta 2015

KALA-ALLERGIAAKO?




Tämän viikonlopun teema on kala-allergia. Sellaisen olen nimittäin itseltäni diagnosoinut. Ihan amatöörikeinoin, mutta selvältä tapaukselta silti vaikuttaa. On nimittäin niin, että kuluneen kevään ja alkukesän aikana on jo neljä kertaa yhdistynyt parivaljakko lohi - vatsatauti. Ja aina mainitussa järjestyksessä, vain muutaman tunnin erolla...

Mietityttää, miten tuollainen nyt ihan puskista eteen hyppäsi. Ensin voi 35 vuotta nauttia meren antimista ja sitten kuin kerrasta poikki se pitääkin lopettaa. Häh? Tällaiselle allergiattomalle ihmiselle ja sellaisten äidille on orientoituminen himpun verran vaikeaa. Kun sitä ei muista, voi pönttöä joutua kaulailemaan vielä useamman kerran. Kuten viime yönä, kun ihan vain vähän kalasalaattiin koskin... 

Tiedän joo, ettei tämä mikään maailmanloppu ole. Se on selvää. Mutta lähinnä ihmetyttää se, etten ole suinkaan ainoa, joka on saanut samoja oireita samoista tuotteista ja vielä saman puolivuotisen aikana. Onko tämä vain pelkkää sattumaa, vai onko kalojen kasvatusmetodit muuttuneet? Raskasmetallien ja meressä lilluvan muovin vaikutus tuskin näin yhtäkkiä radikaalisti tuntuisi.ai mistä minä pieni ihminen mitään tiedän... Sen kun välttelen kalaherkkuja sen minkä muistan!

Tällaista lauantai-illan pohdiskelua on hyvä harrastaa, kun Mies on vasta palailemassa MTB turneelta ja lapsoset tuhisee suloisesti pedessään. Mitäpä minä muutakaan. ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti