Elämäni ensimmäisen kerran vietin kesälomani kokonaisuudessaan heti kesän alussa. Vuosien saatossa on tällä herrasväellä ollut tapana sijoitella lomia mahdollisuuksien mukaan mieluummin lomasesongin loppu- kuin alkupuolelle, eikä lomaa ole ainakaan lopetettu koskaan ennen heinäkuun alkua. Tänä vuonna uuden työpaikan johdosta lomamittari ei ole ehtinyt raksuttaa vielä saldoa lainkaan, mutta siitä huolimatta pääsin minäkin lähtemään varpaiden kastelureissulle Välimeren rantaan. Ja mikäs sen sopivampi ajankohta olisikaan ollut kuin touko-kesäkuun vaihde, jolloin kotimaassa vasta heräiltiin kesäolosuhteisiin, ulkona syömiseen, talviturkin heittämiseen jne. Ei yhtään harmittanut loikoilla lähes 30 asteen lämmössä, kun kotikonnuilla vedettiin samaan aikaan windstoppereita niskaan ja kumppareita jalkoihin.
Voi pojat, miten riemuissaan pikkuväki oli aalloilla keikkuessaan ja itseään rantahiekkaan upottaessaan!
Niin huokuu kesälämpö näistä kuvista... Tekisi mieli ottaa äkkilähtö aurinkoon;)
VastaaPoista