tiistai 27. toukokuuta 2014

HAASTE






Luumupuiden kukinta alkoi ja loppui jo viime viikolla. Kirsikan kukatkin ovat jo ihan ruskistuneet ja nyt tuuli lennättelee jo omppupuiden kukintojen terälehtiä joka puolelle. Aivan liian pikaisestihan tuo ihana alkukesän kausi meni, jos Elnalta kysytään. Hedelmäpuiden kukinta-aika on aina täynnä lupausta. Lupausta kesän alkamisesta ja toisaalta lupausta tulevasta hedelmäsadosta. Kummatkin lupaavat hyvää ainakin allekirjoittaneelle, sillä pakkohan tässä on myöntää, että kesän tulo lämmittää mieltä joka vuosi yhtä paljon. Ja mitä siihen satoon tulee, no, sekin lämmittää mieltä jopa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Toivotaan siis sekä kesän edistymistä että runsasta satoa. +9 astetta ei tosin varsin kesäiseltä tunnu kasvimaata kitkiessä...

Kylmällä säällä on hyvä välillä lämmitellä sormia kuuman teemukin äärellä. Siinä hörppiessä mieleen iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: yksi haastehan on kokonaan vastaanottamatta! Elna sai jo hyvän aikaa sitten haasteen ystävältään Ison Mamman Ranchiltä, mutta unohduksiinhan se on jäänyt niin kuin luvattoman monta muutakin juttua viime aikoina. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä tulevat haasteen kysymykset ja vastaukset:

1) Mikä on rakkain esineesi kotona?

Hirmuisen vaikea kysymys... Yksi rakas esine on omalta äidiltä periytynyt ompelukone. Itse kone on joku 80-luvun tuiki tavallinen masiina, mutta siihen liittyy vahvoja muistoja. Kaksi vuosikymmentä sitten menetetty äiti elää asioissa ja esineissä muistoina mukana läpi elämäni. Yksi monista muistoja herättävistä esineistä on ompelukone, jolla hän ompeli ja opetti minuakin ompelemaan. Joka kerta kun kaivan koneen esiin, muistelen äitiä ja hänen oppejaan.

2) Mitä tekisit tänään, jos saisit valita ihan mitä tahansa?

Jeps, vaikeammaksi vain muuttuu. Tästä syystä vastaaminen onkin tainnut jäädä silloin haasteen saatuani. ;) Voittaisin lotossa. Lisärahoitus mahdollistaisi monta projektia ja suunnitelmaa.

3) Minne haluaisit matkustaa?

Juuri tällä hetkellä mieli tekisi päästä vaellusreissulle Norjaan.

4) Minkä lemmikin ottaisit, jos saisit valita?

Jos olisi vain minusta kiinni, Kinnarkummussa asustaisi Karvapalleron lisäksi jo ainakin lampaita, kanoja sekä kissa ja toinen koira. Näillä aikatauluilla eläinkatraan hoitaminen olisi sula mahdottomuus, joten onneksi talossa asustaa lisäkseni myös järjen ääni.

5) Mikä blogin kirjoittamisessa on mukavinta?

Omien ajatusten tarinoiksi muodostaminen ja se, että tarinoita jaksaa joku myös lukeakin. Valokuvaaminen on erittäin mieluista puuhaa. Blogi antaa mahdollisuuden jakaa otoksia muillekin. Blogin pitämisessä on mukavaa myös vuoropuhelu lukijoiden kanssa. Kaikki kommentit ja palautteet otetaankin erittäin mielellään vastaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti