Viimeisten parin viikon aikana on tullut nökötettyä koneen äärellä aamusta yömyöhälle, päivästä toiseen. Useampi kuukausi on kulunut projektin alkuhetkistä. Ja kuten yleensä, myös tässäkin tapauksessa vauhti on tiivistynyt lopun häämöttäessä. Viikkoon ei ole Elna tehnyt muuta kuin tutkinut, analysoinut ja kirjoittanut. No, koti kestää siivoamattomuudesta johtuvan kaaoksen eikä pyykitkään mihinkään karkaa. Ulkoilla ja urheilla ehtii myöhemminkin ja käsitöistä voi pyyhkäistä pölyt pois kun taas niihin ehtii tarttua.
Vaan yksi asia on, josta on Elna ehtinyt saada huonon omatunnon. Nimittäin Rusinakaksikko ja Karvapallero. Se kaikkein suloisin kolmikko, jota maa päällään kantaa. (Tiedetään, puolueellinen katsantokanta, mut kuitenkin! ;) ) Ei ole ehtinyt mamma halia riittävästi, ei kuunnella puoliakaan juttuja, ei leikkiä, ei rapsutella eikä pussailla niin kuin normaalisti. Ei ole luettu kirjaa, ei rakennettu legoja, eikä naurettu yhdessä riittävästi.
Mutta nyt on se päivä. Nimittäin se, jolloin kovin kiire on takana. Projekti on lopuillaan ja deadline ohitettu. On aika vetää viikonloppu henkeä ja jatkaa sitten vielä vähän. Mutta ei enää niin, etteikö aikaa riittäisi niille tärkeimmille neljälle. Miehen poskelle moiskahtaa iso pusu kiitokseksi kaiken mahdollistamisesta ja tuesta.
P.S. Humantoolin satula on loistokeksintö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti