perjantai 5. huhtikuuta 2013

Sattumuksia


Kävipä eilen niin hassusti, että Elnalle ja Rusinakaksikolle järjestyi odottamaton kotipäivä. Järjestäjänä toimi tietämättään Mies, joka kuljetti auton avaimia taskussaan pääkaupungissa asti. Jos olisi vara-avain, niin juuri tässä tilanteessa siitä olisi hyötyä. Mutta kun ei ole, niin ei ole hyötyäkään... Alkuihmetyksen ja ketutuksen jälkeen saatiin ylimääräisen vapaapäivän moodi päälle ja puuhastelua riitti.


Pari omenapuuta pääsi oksasaksien kynsiin ja saman kohtalon koki myös viiniköynnös. Kasvihuonettakin ehdittiin hieman raivata, kun syksyllä oli laiskuus iskenyt kesken homman.


Kevään ensimmäisen kylvökset tehtiin myös. Laventelia, parsakaalia, fenkolia ja hunajamelonia. 


Kirsikkapuun oksia otettiin maljakkoon kevätmieltä ylläpitämään, sillä lumi ja jää pitää edelleen kovasti pintansa Kinnarkummun tienoilla.


 Avaimen junamatkailu ei ollut oikeastaan hullumpi juttu. Sen sijaan tämän illan sattumus olisi voinut olla tapahtumatta. Pikku-Rusina kolhaisi kasvonsa sopivasti sängyn reunaan niin, että seurauksena oli ensiapuvierailu ja vekin liimaus. Nyt on neidin naama turvoksissa silmien välistä ihan kuin olis nyrkkeilyottelussa ollut. Raukka pieni. Että sillai täällä tänään...

4 kommenttia:

  1. Voi sitä Pikku-Rusinaa! Lisää katu-uskottavuutta hoitoporukan keskuudessa, vaikka taitaapa Pikku-Rusina paikkansa ihan hyvin tuossa jengissä ottaa! :) Meijän pikkuapina lähettää terkkuja (vaikka tosin just nyt päikkäreillä onkin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista! Katu-uskottavuutta on nyt tosiaan, sillä tänään haavan ympäristö muuttui ihan siniseksi. Kunhan ei vaan muu hoitojengi aamulla pelästy... ;)

      Poista
  2. Voi toista! Joskin veljensä taisi olla lähemmäs vuoden nuorempi ekalla liimakeikallaan. Toivottavasti Pikku-Rusina paranee pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu samaa muistelin minäkin. Isoveli oli reilun vuoden ja pikkusisko vajaan kaksi ensimmäisellä liimausreissullaan. Sisko tosin otti näkyvämmän kolauksen suoraan keskelle kasvoja. Toivottavasti ei jää tyllerölle pahaa arpea.

      Poista