Kinnarkummussa ollaan fiiliksissä uusista ikkunanpielistä! Tänään niitä ilmestyi salin ja pääjulkisivun yläkerran ikkunoihin. Koko vuoden kovin ankealta näyttänyt ulkokuori sai hetkessä mojovan piristysruiskeen. Jännä juttu, miten pienikin ikkunanpieli suuressa seinässä vaikuttaa niin paljon.
Nyt pokia katsellessa voimistuu Elnan ajatus ulkoseinien maalaamisesta ihan haalean harmaaksi. Miehen silmissä talo on näyttänyt aina valkoiselta, mutta rouva kaipaa pientä sävyeroa koristelistoihin ja pieliin, jotta ne erottuisivat kauempaakin. Keskustelua on asian tiimoilta käyty useasti, eikä Mies ole kokonaan tyrmännyt Elnan ajatusta. Ja koska talo maalataan aikaisintaan ensi kesänä, on käännytysaikaa vielä runsaasti jäljellä.
Kinnarkummun remontin suunnittelu alkoi yli puolitoista vuotta sitten kattoasioiden miettimisellä. Alusta asti oli selvää, että taloon tulee peltikatto ja se on ehdottomasti musta. Myös ränneistä ja syöksytorvista päätettiin pienen harkinnan jälkeen tehdä mustat. Siitä päätöksestä ollaan onnellisia, sillä väri oli nappivalinta ainakin tämän herrasväen mielestä! Peltihommat ovat sujuneet muutenkin loistavasti, kiitos Pelti-Saarin ammattitaitoisen ja tehokkaan porukan.
Tänään ei ole marjastettu, etumatka kapenee. Huomenna taas jos jaksetaan.
Komjat on! Toivottavasti tuo piristysruiske saadaan pian meillekin.
VastaaPoista