perjantai 29. kesäkuuta 2012

Radiohiljaisuus on päättynyt




Onpa ollut vipinää viime ajat. Parasta siinä on ollut useamman rakkaan ystävän tapaaminen pitkästä aikaa!

Kinnarkummussa elo jatkuu ennallaan. Jotain edistystäkin on tapahtunut, mutta Elnan mielestä ei riittävästi. Vaivaa levottomuus ja turhautuminen. Nyt pitäisi saada taas jotain valmiiksi asti, tai epätoivo iskee pahemman kerran... Remontin keskellä asuminen ottaa juuri nyt pahasti aivoon. Onneksi parin viikon päästä alkaa Miehelläkin loma. Perinteistä poiketen tarkoittaa loma tällä kertaa ihan oikeasti lomaa, eikä sitä aiota todellakaan kuluttaa (kokonaan) kotikolon kunnostamiseen!

Etukuisti valettiin keskiviikkona. Pilarikengät töröttävät vielä yksinään uutta katosta odottamassa, mutta Elnan haaveissa siintää jo lämpimän kesäillan tuokio kuistilla keinutuolissa kiikkuen, hyvä romaani ja viinilasillinen.

2 kommenttia:

  1. Hyvää kannattaa odottaa =). Itse olen huomannut että välillä turhautumiseen auttaa kun listaa mitä kaikkea on jo saatu valmiiksi sensijaan että miettii niitä kaikkia tekemättömiä töitä. Jossain vaiheessa se tehtyjen töiden lista muuttuu pidemmäksi kuin tekemättömien...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta! Tuo viisaus on juurikin totta, vaikka pääseekin välillä unohtumaan.

    VastaaPoista