tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kasveille kyytiä






 Koiranomistajan arkeen kuuluu säännöllinen lenkkeily, säässä kuin säässä. Vaikkei tuo lonkkavaivainen karhuherra varsinaisesti mitään kunnon lenkkejä pystykään kipittämään, niin pieniä piipahduksia silti löntystellään. Tänään pyörähdettiin saunamökillä toteamassa, että hyttysiä on edelleen aivan liikaa. Josko silti viikonloppuna saataisiin saunakausi kunnolla käyntiin.

 Rusinan talvesta asti pyytämä hiekkalaatikko saatiin vihdoin oikealle sijainnille ja hiekat sisään. Jo alkoivat ämpärit ja kaivurit viuhua koko kevään edestä. Pikkuihmisten kakkuillessa sai Elna taas muutaman puskan siirrettyä loppusijoituspaikkaansa. Ei ole tainnut tulla mainituksi, että Kinnarkummun entinen emäntä oli varsinainen viherpeukalo ja piha on sen jäljiltä pullollaan erilaisia kasveja. Elnalla on siis mahtava mahdollisuus muokata pihasta omannäköisensä tuhlaamatta omaisuuksia paikalliseen puutarhamyymälään.

Lastenhuoneen mattotekele on odotellut jo jonkin aikaa lisäkudetta. Tänään piti puodista lähteä edelleen tyhjin käsin, mutta mitäpä tuosta. Kyseisessä lankaliikkeessä on niin paljon inspiroivia materiaaleja, että on hauskaa päästä hypistelemään niitä taas torstaina. Nyt mienaa vaan käsityöintoilu karata käsistä. Niin monta ideaa on mielessä ja päivittäin syntyy uusia. Esittelen ideoita sitten, jos niistä jotain valmista saan aikaiseksi.


Nämä kuvat ovat pikkusiskoni napsimia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti