Nyt on melkein juhlan paikka. Pitkään viime tipassa kaiken tehneenä ja aina myöhässä olleena on mahtavaa yllättää itsensä positiivisesti. Valokuvauskurssin tehtävät oli tehtynä jo reilusti yli viikon ennen palautuspäivää. Oikeesti. Moni teistä varmaan ihmettelee, että mitä tässä nyt juhlitaan, mutta itselleni ajoissa valmiiksi saaminen on ollut pidemmän aikaa vaikeeta ja ja ote kadoksissa. Jostain syystä (Mies ottaa kyseenalaisen kunnian...) olen muuttunut viimeisten vuosien aikana pitkälti viime tipassa touhuajaksi, vaikka se minua kovasti ärsyttääkin. Sitten siinä kiirestressissä aina harmittelen, miksen taaskaan tehnyt asiaa ajoissa valmiiksi.
Mutta nyt olen päättänyt palata takaisin normaaliin toimintamalliini. Aloitan aamuni heti, enkä viiden torkun jälkeen. Laitan tavarat ja asiat valmiiksi etukäteen, jotta liikkeelle lähdön hetkellä mitään ei tarvitse enää etsiä. Varaan mieluummin ylimääräiset viisi minuuttia ja odottelen, kuin ajan kelloa vastaan ja olen viisi minuuttia sovitusta myöhässä. Tehtävien tekemisen aloitan heti lähiopetuspäivien jälkeen, jotta voin rauhassa tehdä ja muokata tehtäviäni halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Ei sitten tarvitse harmitella keskeneräistä lopputulosta jälkeenpäin.
Tämä tapa on kuitenkin mulle se luonnollisempi ja hermoja säästelevämpi, joten miksen siis pyrkisi siihen? Ei se tietysti aina onnistu, mutta jos noin pääpiirteittäin edes... Yleensä kai näitä itsensä kehittämisen lupauksia tehdään uuden vuoden alkaessa, mutta ei välitetä siitä. Mun lupaus on tehty tänään, keskellä harmainta marraskuuta.
Kuulostaa hyvältä lupaukselta ☺
VastaaPoista