tiistai 8. syyskuuta 2015

LEMPIHETKI






Harjoitustehtäviä tehdessäni aloin selailla kesän aikana ottamiani kuvia. Yhtäkkiä olinkin leijaillut noin kuukauden ajassa taaksepäin. Elokuun lempeän lämpimään iltaan, jolloin auringon paahtama päivä oli jo kääntymässä samettisen pehmeään hämärään. Iltaan, joka oli mielestäni koko kuluneen kesän ainoa täydellinen kesäilta sään puolesta. Jos joku kysyisi lempihetkeäni vuodessa, olisi vastaukseni juuri tuon illan kaltainen elokuun hämärtyvä, lämmin ja täysin tyyni ilta.

Tampere saa minut joka kerta viihtymään luonaan. Läheiset ihmiset ovat tietysti tärkeä osa sitä, mutta muutenkin. Ihanan eloisa, kaunis ja kuitenkin niin rauhallinen paikka. Ruoan ystävälle on kaupungissa myös varteenotettavaa tarjontaa, joista viimeisimpiä kunniamaininnan arvoisia vierailuja on tehty Sitkoon ja Masuun. Sitkon pitsoja ei ole turhaan rankattu kaikkien aikojen top kolmoseen. Niin herkullisia ne oli! Ja Masun itämainen menu - no, sanoin kuvaamattoman hyviä makuyhdistelmiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti