Kesälomareissun aikana tuli erään tehtävänannon takia katseltua kaupunkimaisemaa normaalista poikkeavasta kulmasta. Kaupungeissa kävellessäni on minulla yleensäkin tapana kiinnittää paljon huomiota erilaisiin rakennuksiin, julkisivuihin, näyteikkunoihin, mainoskyltteihin, puistoihin jne. Tällä kertaa vein tarkkailuani tehtävänannon mukaisesti vielä askeleen pidemmälle ja kiinnitin huomiota erityisesti erilaisiin materiaaleihin ja muotoihin, joita kaupunkirakentamisessa on vuosikymmenten saatossa käytetty.
Etukäteen ajattelin, että tämähän on ihan normipullaa mässyteltäväksi, sillä kuten mainittua, katselen yleensäkin rakennuskantaa ja yleistä rakennuskulttuuria melko tarkasti aina reissussa ollessani. Vaan yllättyä sain kuitenkin! Erityisen tarkastelunäkökulman valittuani huomasin kiinnittäväni huomiota rakennusten kattoihin ihan uudenlaisella tavalla. Oikein hakemalla hain silmiini erilaisia materiaaleja, muotoja ja tyylejä - jopa niin innokkaasti, että kuljin pari päivää melkolailla nokka kohti taivasta. On hyvin avartavaa ottaa itselle jokin tietty katsantokanta ja lähteä sen kanssa kiertelemään, vaikka ihan omille kotinurkillekin. Yllättäen saattaa löytää paljonkin sellaista, johon ei normaalisti ole kiinnittänyt mitään huomiota. Omasta elinympäristöstäkin tulee yhtäkkiä uudenlaisen mielenkiinnon kohde ja arjesta voi tehdä tällä tavalla hauskemman. Asiaa ei tarvitse katsoa kameran linssin läpi, vaan ihan omat silmätkin riittävät. Kokeilepa viikon ajan niin, että valitset työmatkallesi joka päiväksi uuden katsantokannan. Kuinka erilaiselta sama matka voikaan näyttää!
Kuvissa pikkuriikkinen kollaasi niistä, mitä löysin lasten kanssa kaupunkia kierrellessäni.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti