ISOISÄN TAPA

 Villatakit, -sukat ja muutkin lämpöä tuottavat vaatekappaleet on kaivettu esiin komeroiden kätköistä. On ihana kääriytyä isoon vilttiin, kun Kinnarkummussa alkaa olla iltaisin viileämpää. Teen juonti on taas alkanut ja se jos joku on selvä syksyn merkki. 

Kuten kaikki muutkin huoneet, myös eteinen odottelee niitä "oikeita" sisustuslöytöjä, jotta tila näyttäisi herrasväen mielen mukaiselta. Onneksi tiettyjä elementtejä jo löytyy, vaikka se mielikuvissa siintävä vanha lipasto vielä löytämistään odottaakin. Naulakko on talon vanhaa kalustoa, mutta sai mustan maalipinnan nykyisten asukkaiden käsittelyssä. Samanlaisia naulakkoja on vielä useampi, joten niitä luultavasti ripustetaan vielä ainakin kodinhoitohuoneeseen ja mahdolliseen yläkerran vaatehuoneeseen. Keinutuoli herättää Elnassa lukuisia muistoja omasta isoisästään, talon vanhasta isännästä. Hänellä oli nimittäin tapana keinua päivittäin tuntikaupalla kyseisellä keinutuolilla radiota kuunnellen, televisiota katsellen tai kirjaa lukien. Isoisän keinumiseen oli erityinen tyyli, jota Elnakin muistaa lapsuudessaan matkineensa. On hauskaa, että vaikka talo on isoisän ajoista kaynyt läpi totaalisen muodonmuutoksen, on Elnan silti helppoa kuvitella itsensä isoisän seuraan vanhaan telkkarihuoneeseen. Ei tarvitse kuin laittaa silmät kiinni ja antaa keinun natista tuttua natinaansa.

JOKAPÄIVÄINEN LENKKI

Hieman kolea, syksyinen tuuli tuivertaa tukkaa. Puiden lehdet kieppuvat alas ja maa on jo alkanut täyttyä keltaisista täplistä.

 Linnut lentelevät äänekkäinä parvina, kokoontuvat taas kesän jälkeen yhteen. Ilmassa tuoksuu kypsyneet viljapellot ja niitetty heinä.

Napataan pari omenaa puusta villatakin taskuun ja leikitään pelloilla hippaa. Karvapallero kierii kostealla nurmella, nauttii rapsutuksista ja viilenneestä ilmasta.

   Kasvihuoneesta tomaattivadillinen mukaan vielä ennen sisälle menoa. Syksy on taas herrasväen lempivuodenaikaa.

MAASEUDUN VIKA(KO?)

Eilinen keskustelu naapurissa asuvan Isosiskon kanssa sai Elnan miettimään harvaan asutun maaseudun vaikutuksia ihmisten äänenkäyttöön ja huolettomuuteen siitä, mitä naapurit ja ohikulkijat kuulevat ja näkevät. Juttu lähti liikkeelle Isosiskon miehen lauluharrastuksesta ruohonleikkuria ajellessaan. Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, niin tekee Elnakin. Siinä ajellessa ei vain tule miettineeksi, kuinka kauas nämä sulosoinnut oikein kantautuvat. Täällä kun asutaan vähintään parin sadan metrin etäisyydellä naapureista, niin kuvittelee ettei kukaan mitään kuule vaikka vähän laulaa lurauttaisikin. Se todistettiin kuitenkin eilen vääräksi, kun kuunneltiin naapurin laulavan talkkarin kappalevalintaa hyvän matkan päästä. 

Aiheesta rupatellessa kävi ilmi, että Elnan mietinnöt omasta äänenkäytöstään saivat vahvistusta naapurista. Kas, kun joskus tulee karjaistua turhankin lujaa Karvapallerolle, joka on juuri päättänyt vilvoitella kuraojassa tai ampaista heinäpeltoa naapurin koiran luo visiitille. Ja myönnettäköön, on Elnassa sellaisia Vaahteramäen isäpapan kaltaisia ominaisuuksiakin havaittavissa, kun Rusinakaksikon meno kiihtyy ja touhotus äityy liian hurjaksi. Eeeeeemeliiiiii! No kaikuvat nämä siis parin sadan metrin päähän Isosiskon pihalle, mutta kuinkakohan kauas siitä eteenpäin?

Iso talo on omiaan lisäämään kovaäänisyyttä sisälläkin. Keittiöstä lastenhuoneeseen tai alakerrasta yläkertaan on helpompi puhua kovaäänisesti kuin juosta edestakaisin, varsinkin jos sattuu olemaan kiire (niin kuin tällä väellä liiankin usein...). Viime aikoina on Elna tosin huomannut häiriintyvänsä liiallisesta metelistä sisällä. Tuo alati höpöttävä Rusinakaksikko höystettynä asiaansa ilmoittavalla Karvapallerolla saa ajoittain korvat soimaan. Siksi seuraavia sisustusprojekteja ovatkin ruokailutilan ja olohuoneen kaiuttomiksi tekeminen. Verho-ostokset, matot ja tauluja seinään. Eiköhän niillä saada ensiapua ainakin.

Nyt on ehkä syytä esittää nöyrimmät pahoittelut kaikille naapureille, ystäville, hoitokavereille ja samoissa paikoissa asioiville. Tämä herrasväki saattaa aiheuttaa mölyä ihan huomaamattaan. Sysättäköön syy maaseudun vapauden piikkiin. Eihän me muuten...

MINTTU-OMENAMEHU

 Vaikka suurin osa tämän syksyn omenamehuista onkin teetetty läheisellä mehuasemalla, on Elna silti halunnut keitellä mehua myös isoäidiltään perityllä mehumaijalla. Mehuaseman mehuihin kun ei saa mukaan mitään mausteita. Tänä syksynä kokeilussa on mintunlehdillä maustettu omenajuoma. Tuo maustamiskokeilu on muuten hankalaa puuhaa. Koskaan ei oikein etukäteen tiedä, kuinka paljon mitäkin yrttiä tai maustetta pitäisi laittaa. Ja niinpä kävikin keittäjälle tällä kertaa harmittava moka, kun heitti liemen joukkoon muutaman lehden liikaa. Ei siitä mehusta pahaa tullut. Ongelma on vain lähinnä nimeämisessä: onko se mintulla maustettua omenamehua vai omenalla maustettua minttulientä? Ehkäpä ihan vain minttu-omenamehua.

Eilen Kinnarkummun väki huhki pihahommissa. Vuorossa oli sokkelin viereen tulevan sepelireunuksen teko. Suunnitelma oli selkeä, mutta toteutustapoja yhtä monta kuin tekijöitäkin. Hetken sananvaihdon jälkeen alkoi laattanauha pidentyä ja seinusta täyttyä sepelistä. Suuremman kuljetusvälineen tilapäispuutteessa sai Mies punttitreenin kärrätessään kottikärryillä sepelikuormia parin sadan metrin päästä ja vielä ylämäkeen. Ensimmäinen seinusta on jo kunnossa, vaikkakaan laatat eivät ihan vatupassissa tekijänelikosta riippumattomasta syystä. Hyvästä alusta huolimatta on tässä projektissa alettava taas heti himmailemaan, sillä eilen tehty seinusta taitaa olla tällä hetkellä ainoa, jonka kohtaloksi ei ole enää minkäänlaisia kaivuu- tms. suunnitelmia. Muille sivuille onkin vielä tiedossa esimerkiksi vanhan portaikon purkamista, salaojitusta, terassin rakenteita jne. Eli ensi syssynä sitten taas.

Kinnarkummun pihapiiri on ollut kaikkien katto- ja seinäremonttien sekä putkistojen kaivamisten jälkeen Elnan murheenkryyni. Joka paikka levällään ja epäsiisti. Voitte siis kuvitella, miten iloiseksi pienikin parannus tekee. Vielä kun tulevina viikonloppuina ehdittäisiin ahkeroida muutamat kulkukäytävien kivetykset, niin yhtä osaa pihasta voisi taas katsella ilman pistoa sydämessä. 

MUSTA TOMAATTI

Tänään käytiin Tampesterissa yhdistetyissä 70v., hää-, ja tuparijuhlissa. Voi sitä lämpöä, jota tämäkin syyskuinen päivä meille tajoili! Ihan meinasi juhlissa hikeä pukata pintaan, kun juhlatamineissa aurinkoisella parvekkeella veneitä tiirailtiin. Mut sepä ei haitannut, ei sitten yhtään! :) 

Yrttipenkki alkaa pikku hiljaa hiipua, mutta vielä sieltä saatiin sekä mehumaustetta että olohuoneen kaunistetta. Kasvihuoneen tomaatit sen sijaan kypsyä porskuttavat tasaiseen tahtiin. Tämän kesän uusi tuttavuus, musta tomaatti, on yksi tuottoisimmista tomaatin taimista joita, Elna on koskaan tavannut. Niitä saatais vielä varmaan helmikuussakin, jos vain kasvihuoneeseen jostain lämpöä saatais.

TAHRAT PIILOON

Taas on saatu tuunausvaihde silmään.

Alkuperäinen olomuoto olisi miellyttänyt Elnaa hyvinkin, mutta vuosien takaisia likatahroja ei saanut enää pois. Siispä suihkuttamalla uutta väriä pintaan. 

Yksi purnukka ei ihan riittänyt kahteen koriin ja pinta jäi vähän epätasaiseksi. Aluksi se häiritsi tekijää kovastikin, mutta pikku hiljaa ajoittain paistava puun sävy onkin alkanut miellyttää silmää. Katsotaan, parannellaanko väritystä vielä myöhemmin, vai jätetäänkö tällaiseksi. Aika näyttää. Ja tekijän ahkeruus laiskuus...

 Siinä ne nyt nököttävät olohuoneen kulmassa tarjoilemassa lämpöä ja virikettä pimeneviin syysiltoihin. Virikevaihtoehtoina mm. säärystintä, vessan mattoa, päiväpeittoa ja kaulaliinaa. Valmistuvatkohan koskaan..?

IDEOITA SIELLÄ JA TÄÄLLÄ

 Kai täällä Kinnarkummussakin päästään pikku hiljaa syksyvauhtiin. Kumppareilla talsitaan sadonkorjuupuuhissa pitkin pihaa ja villasukista alkaa muodostua vakiovaruste viileneviin iltoihin. Silti jonkinlainen haikeus mennyttä kesää kohtaan edelleen jyllää. Vapauden kaipuu, kun ei ollut kiire minnekään.

Tuohon lomaolotilaan on kuitenkin mahdollisuus vieläkin, ainakin viikonloppuisin. Oivallinen keino on pakata kimpsut ja suunnata mökille. Siellä on lomalla aina, satoi tai paistoi. Ei ole väliä istuuko laiturilla vai hakkaako halkoja. Ajatukset ovat joka tapauksessa yhtä kaukana töistä, kotihommista ja tekemättömistä remonteista. Yksi varjopuoli mökissä kyllä on. Se nimittäin tarjoaa lukemattoman määrän uusia virikkeitä jo valmiiksi kädet täynnä oleville puuhastelijoille. Voi sitä ideoiden määrää, joka tälläkin kerralla mieleen kumpusi, kun mökkiä sillä silmällä katseli! Eipähän tule tulevistakaan vuosista tylsiä, vaikka koti herrasväen joskus jo helpommalla päästäisikin. Tasapaino säilyy, kun siirtää vaan työkalut toiselle työmaalle.