torstai 23. huhtikuuta 2015

RILLIT NENÄLLÄ


Nuo rillit on keikkuneet mun nenällä jo pitkälti kolmatta vuotta. Aluksi olin tietysti alyttömän innoissani kadonneista päänsäryistä ja kaksoiskuvista, mutta myös uudenlaisesta lookista. Jossain vaiheessa en sitten enää huomannutkaan laseja, vaan niistä oli tullut osa minua. Tänä keväänä huomio on taas hiipinyt salaa sankoihin. Niiden käyttäminen (tai käyttämättä jättäminen) onkin yhtäkkiä lähes joka-aamuinen mietinnän kohde siksi, että huomaan olevani täysin kyllästynyt peilikuvaani silmälasit päässä. 

Eilen sain vahvistuksen ajatuksilleni ihan vahingossa. Työkaverini huomion kiinnittyminen erilaiseen ulkonäkööni antoi selkeän sysäyksen omille ajatuksilleni. Olin nimittäin tarkoituksellisesti ilman laseja ja vahvemmin silmärajauksin kuin normaalisti. Huomiosta innostuneena päätin sitten kysellä Miehenkin mielipidettä. Vastaukseksi saatu "ai kui niin?" ei kuitenkaan täyttänyt ihan sitä, mitä kysymykselläni "näytänkö erilaiselta?" yritin saavuttaa... ;) 

Uusien lasien hankinta on omanlaisensa prosessi. Sitä voisi verrata tämän talouden auton vaihto-operaatioon, sillä molemmissa lähdetään liikkeelle vanhaan kyllästymisellä. Kuin huomaamattaan löytää itsensä tutkimasta silmälasi-(auto-) mainoksia ja ihailevansa ympärillä viliseviä tyylikkäitä malleja. Vasta kun oma uusi tyyli ( malli) tuntuu löytyneen, lähdetään sovittamaan (koeajamaan). Tässä vaiheessa on vielä pakittamisen mahdollisuus, mutta auta armias jos satut löytämään etsimäsi. Paluuta ei enää todellakaan ole. Tällä hetkellä elän vasta vaihetta kaksi, mutta ihan minä hetkenä hyvänsä vaaka voi kallistua sovituskierrokselle ja sitten se onkin menoa se. Palataan asiaan jos muutoksia ilmenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti