HARRASTELIJA

Kamera on keikkunut uskollisesti olallani vuosikaudet. Varsinkin ulkoillessani, puutarhassa vaeltaessani, metsäretkillä, kaupunkikierroksilla, kyläilyreissuilla ja jos jonkinlaisissa häppeningeissä. 

Jossain vaiheessa alkuvuodesta huomasin, että se oli alkanut tuntua riippakiveltä, jonka seurasta en enää nauttinut yhtä paljon kuin ennen. Kamera tuntui turhalta painolastilta, sillä kovin usein se pysyi hiljaisena laukussaan koko reissun ajan. Eikä vika ole olenkaan tuossa kaverissa, vaan ainoastaan tyypissä kameran takana.   

Olen täysin amatööri, Miehen avustuksella kameran käyttöä opetellut harrastelijakuvaaja. Alunperin digijärkkärin automaattitoiminnolla kaikki kuvannut aloittelija, joka kokeilujen, yritysten, kysymyksien ja tuhansien harjoitusten kautta on oppinut vuosien varrella säätämään kameraa manuaalisesti jo suhteellisen näppärästi. Kaikkien näiden harjoitusten myötä into kuvaamiseen on vain kasvanut sillä seurauksella, että vaatimustaso on samalla kohonnut kohoamistaan. Enää ei ole helppo miellyttää omaa silmää ja siksi tyyppi kameran takana on jäänyt jumiin rakkaan harrastuksensa kanssa. Kun ei onnistu omaa mieltä tyydyttävästi, into lopahtaa ja on keksittävä jotain uutta.

Tänään se uusi on päässyt alkuun ja olen innoissani! Uskon, että tämä uusi avaa lisää kuvakulmia ja toisenlaista näkemystä ja löydän taas takaisin sen innon, jonka tunnen tuolla takana jossain olevan. Visioita on ollut ja tulee koko ajan lisää, joten uudet työkalut niiden toteuttamiseen ovat enemmän kuin tervetulleita. Niinpä päätin lähteä metsästämään niitä elämäni ensimmäiseltä valokuvauskurssilta. Ensimmäinen päivä antoi ainakin positiivisen viitteen siihen suuntaan. Katsotaan rauhassa mitä tuleman pitää. Vuoden päästä olen tässä asiassa kurssin verran viisaampi.