lauantai 7. kesäkuuta 2014

KESÄOLOHUONEPROJEKTI, EPISODE 2






Nyt on isketty vaihde silmään ja Kinnarkummussa tapahtuu taas. Mutta eihän kukaan kesäkeleillä sisällä vapaaehtoisesti ole, joten tällä kertaa edistystä aikaansaadaan ulkotiloissa. Pihaa on ehditty ehostaa, vaikka edelleenkin tekemättömien töiden lista taitaa olla pidempi kuin tehtyjen. Etukuistin viihtyisyyden lisäämiseksi suunnitelmat ovat selvät, mutta toteutus vielä pikkusen vaiheessa. Kas kun sopivia mattoja on ollut tuhottoman vaikea löytää ja sohvapatjan päällystämiseen sopiva kangaskin löytyi vasta eilen. Elna ja Rusinakaksikko ovat vältelleet viimeiseen asti ihmisten ilmoille lähtöä ja viikon aikana on hoidettu vain pakolliset muonatäydennykset. Eilen kuitenkin paikallinen lasten festivaali sirkusesityksineen imaisi kolmikon kaupunkiin ja siinä samassa sitten etsittiin kuistin puuttuvat osat kauppakierroksella.

Matot on jo levitetty ja sohvapatjan päällys ommeltu, mutta sohvan sisälle pitää vielä rakentaa välikansi, jottei patja uppoa liian syvälle sohvan uumeniin. Ehkä välikansi lisää lähinnä esteettistä viihtyvyyttä, sillä hyvin sohvalla nautittiin iltapaiväauringosta jo sitä ilmankin. :)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti