Nonniin. Nyt se sitten alkaa. Tanskan kevät kutsuu ja Kinnarkummun herrasväki on vastannut kutsuun. Mies suuntaa maisemiin huomenna aamulla ja muut hyppäävät siiville loppuviikolla. Alkuperäinen suunnitelma koko poppoon roudaamisesta Kööpenhaminan kulmille on jäissä ainakin toistaiseksi, sillä Karvapalleron majoitusjärjestelyille ei ole saatu tarvittavaa vahvistusta. Siispä kuratassuja pestään jatkossakin vain kotimaassa ja muu väki vierailee Miehen luona aina kun
Ei voi kiistää, etteikö reissu tulisi vähintäänkin sopivaan saumaan. Maiseman vaihdos, vaikkakin lyhytkin, otetaan innolla vastaan. Ei ole Kinnarkummun väki liiemmälti viime vuosina ehtinyt reissailla muualle kuin rakennustarvikeliikkeisiin, joten ihmekös tuo että ollaan innoissaan.Tai ainakin Elna ja Rusinat ovat. Miehen innostusta taitaa jonkin verran himmentää se tosiasia, että työtä se on työ Tanskassakin...
Koska Kinnarkummussa ei ole tapahtunut mitään kuvaamisen arvoista aikoihin, on postaustahti hiipunut lähes olemattomiin. Parannusta on (ehkä) odotettavissa, kun maisema vaihtuu hetkeksi. Ehkäpä tännekin joitakin tunnelmia saadaan välitettyä silloin tällöin. Ja saa herrasväkeä muuten kurkkia myös facebookissa ja instagramissa. Velkommen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti