VALTAAJAT

Lapsosten leikit levittäytyvät aina vain laajemmalti kodin joka nurkkaan. Uusin suosikki leikkipaikka on sali, jonne lelut levittyvät päivittäin. Ja mikäpäs siinä, siellä sitä ylimääräistä tilaa löytyy. Sali on vain tähän asti ollut talon ainoa huone, jota ei ole tarvinnut siivota joka toinen päivä...

Tanskan reissu aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa, sillä kuviota ei ole saatu edelleenkään kokonaan selville. Miehen työskentelyajankohta on selvillä ja asuntokin jo on, tosin aika paljon kauempana kuin alunperin osattiin kuvitella. Sen sijaan Elnan, Rusinakaksikon ja Karvapalleron sijoittuminen Kinnarkummun ja Kööpenhaminan välillä on edelleenkin täysi mysteeri. Suunnittelijaihmiselle, kuten Elna, epätietoisuuden aikakausi on hermoja raastavaa. Vaan eipä auta muu kuin odottaa, sillä kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa.

28 MÄÄRITELMÄÄ

Ystävänpäivä.

Mitä ystävyys oikeastaan on? Yhdessä tekemistä, jakamista, kantamista, kohtaamista. Rinnakkain kulkemista, yhdessä hyppimistä, toisen kannattelemista ja tukemista. Iloa, hymyjä, naurua, puhetta, väittelyä. Surua ja hiljaisuutta. Sanoja, tekoja, lämpimiä ajatuksia. Muistoja menneestä, nykyhetkeä ja odotuksia tulevaisuuteen. Ainakin tätä kaikkea on ystävyys. Ja paljon muutakin.

Pienen miehen kortin ja keväisten tulppaanien kera Kinnarkummun herrasväki toivottaa kaikille oikein iloista Ystävänpäivää!

MUTKAT SUORIKSI

Sumuinen päivä niin talon ulkopuolella kuin pään sisäpuolellakin. Kohta kuukauden jatkunut flunssa elää alltoliikettä ja tänään on taas huonompi päivä. Päätä särkee niin, ettei mikään oikein innosta. Mutta onneks alkaa viikonloppu ja perheen yhteinen aika. Se onkin ollut viime aikoina kovin kortilla, kun Miehen työpäivät venyvät järjestään. Yhteiselle ajalle on juuri nyt muutenkin erityistä tarvetta, sillä pian saattaa tulla pakollinen parin kuukauden erkaneminen ja yhdessäoloa pitää saada talletettua varastoon. Työ vie Miehen maaliskuusta alkaen Kööpenhaminaan ja toiveissa on tietenkin, että koko väki voisi seurata Miehen mukana. Vaan pari mutkaa siinä matkassa edelleen on: 1) salliiko Elnan työtilanne ulkomaankomennuksen ja 2) saadaanko asunto, jossa myös Karvapallero saisi asustaa... Jos nämä mutkat ei suoristu, on Elnan ja lapsosten pidettävä kotia pystyssä ja vain matkusteltava Tanskanmaalle aina kun mahdollista. Tylsää kyllä, sillä Elna on jo suunnittelijaihmisenä ehtinyt suunnitella valmiiksi kaikenlaista tekemistä kevään ratoksi. Kevät Köpiksessä kun ei olisi lainkaan hassumpaa, joten toivotaan vielä että koko perheen yhteinen ekskursio onnistuisi!

JUURESTA LEIPÄÄ

Toimin lisäksi Elnaa lahjottiin jouluna toisellakin toivelahjalla. Myös sen antaja, ihana ystävä, oli kuunnellut toivelistaa tarkkakorvaisena. Lahjakassissa oli nimittäin ihka oikea hapanruisleivän juuri. Tarinan mukaan juuri on kulkenut ystävän perheella pitkään, ilmeisesti parisenkymmentä vuotta ainakin. (Ystävä korjatkoon, jos olen väärässä!) 

Uutta haastetta eli ruisleivän leipomista on Elna odotellut jo pitkään. Nyt kun juuri oli ja ohjekin, alkoi tekijää oikein jännittää. Hyvää hetkeä ensikokeilulle on odoteltu muutama viikko, kunnes eilen päätti leipurimestari ryhtyä tuumasta toimeen. Juuri lähti kuin lähtikin toimimaan ja tänään on päästy Kinnarkummussa nauttimaan ensimmäisistä omista ruisleivistä. Sen verran hyvää tuli, että jopa herrasväen kriittisin leivän järsijä (Rusina) kehui leipää "niiiin helkulliseksi"! Tämän torstain kiitokset ja lämpöiset ajatukset suunnataan siis koko väen voimin ihanalle ystävälle.

SISKOT

Siskojen yksi monista hyvistä ominaisuuksista on se, että he kuuntelevat kun kerrot toiveistasi. Sitten sopivan paikan tullen yllättävät täydellisellä lahjalla. Elnan ihanat siskot muistivat joulun pyhinä vastavalmistunutta lahjakortilla, jolla Elnan oli mahdollisuus lunastaa haaveilemansa tuote. Viimein eilen ennätti Elna kyseiseen putiikkiin ja haki omakseen Marimekon Toimi -laukun. Kiitos rakkaat siskot!

MUSIIKKIA

Kitara soi Kinnarkummussa ainakin viikonloppuisin. Flyygelinkin pitäisi soida, mutta jostain syystä soitin on päässyt pölyttymään jo pitkän aikaa. Tai siis eihän se mikään pakko ole, vaan sellainen halu, joka ei kuitenkaan jostain syystä aktivoidu tekemiseksi. Pianon soitto on kuulunut Elnan harrastuksiin aina pikkutytöstä lähtien ja kulkenut mukana kaikki nämä vuodet. Monien asioiden yhteisvaikutuksena (lapset, remontti, opiskelut jne.) aikaa ei ole ollut enää niin kuin ennen ja nykyisin vapaahetkinä ei enää edes muista istahtaa koskettimien eteen. 

Onneksi kitara edes soi. Sekin Miehen toimesta, sillä vaikka Elna itselleen joskus kitaran hankkikin, ei soittamisen opettelu ole edennyt viidessätoista vuodessa muutamaa sointua edemmäs. Mies kantaa yleensä omaa sähkökitaraansa ja tämä Elnan akustinen kaivettiin esiin komeron kätköistä vasta jokin aika sitten. Kielikin puuttuu, joten mihinkään mestariesityksiin ei tällä kapistuksella nousta. Mutta hauskaa on ollut huomata, miten pikkuväki käy rimputtamassa säveliä lähes päivittäin. Jospa juuri Rusinakaksikko olisikin se kimmoke, joka saisi Elnankin jälleen soittamisen pariin. Sillä ikävähän sitä on, todellakin. 

KADONNUTTA ETSIMÄSSÄ

Missä luuraa inspiraatio? Minne tekemisen into on kadonnut?

Ainakin edestakaisin veivaavan flunssan syövereihin, epätietoisuuden verhon taakse. Tuskin lainkaan lyhenevän to do -listan alle ja hyytävänä viuhuvan viiman mukana. Sinne jonnekin ne ovat hävinneet... On nimittäin niin, että viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet Elnan osalta aika lailla förbi. Perus arkihommat on hoituneet rutiinilla, mutta mihinkään lisäsuoritteisiin ei ole kykeneväisyyttä riittänyt. Yläkerran toisen päädyn remontin aloittaminen on edelleen suunnitteluasteella. Kun tavaroiden raivaus ei jotenkin vaan hotsita. Käsityöt pölyttyvät koskemattomina, kamera on saanut levätä käyttämättömänä, eikä verhojakaan ole edelleenkään ommeltu, vaikka kangas on ollut valmiina jo pidemmän aikaa. Kun ei vaan saa aikaiseksi edes aloittaa. Siinä se ongelman ydin juuri taitaa ollakin: Miten ohittaa alkuun pääsemisen vaikeus?