Jo sitä ehdittiin nauttia Miehen läsnäolosta kotona puoli viikkoa kunnes hän suuntasi taas punavalkolipun maahan. On tässä lapsosilla hieman pohtimista, missä isipappa milloinkin luuraa. Pari kuukautta isi on asustanut Kööpenhaminassa, mutta viime viikonloppuna hän tuli "lopullisesti" kotiin. Vaan kun hän taas ilmoitti lähtevänsä, oli se vähintäänkin hämmentävää.
Pihapuuhat ovat alkaneet luistaa alkukankeuden jälkeen mukavasti. Viime kesänä alkanut mittava perennojen uudelleensijoitusprojekti on jatkunut taas parin päivän ajan. Viime kesänä ikuisuusprojektilta tuntunut siirtourakka on uuden innon myötä kääntynyt jo selvästi paremmalle puolelle ja usko yläpihan kuntoon saamisesta on herännyt uudelleen. Ei tässä silti ole aikaa millekään tuuletuksille, sillä uutta projektia pukkaa kyllä muissa pihan osissa...
Liekö yksi keski-ikäistymisen oire vai mikä, mutta Elnan kärsimättömyys lisääntyy vuosi vuodelta. "Pikku hiljaa" ja "ajan kanssa", "elämän mittainen projekti" tai "vuosien saatossa" ovat nykyään myrkkyä tämän eukon korville. Jo tässä on eletty remontin keskellä ja keskeneräisessä talossa kolme vuotta, eikä loppua silti näy. Sama vika myös pihalla, jota on jouduttu mylläämään remontin edetessä niin, ettei Mymmelin kauniiksi koristamasta puutarhasta ole enää kuin rippeet jäljellä. Tuollaiset toteamukset latistavat sadasosasekunnissa tunnelman ja roihauttavat kytevän ärtymyksen liekkeihin ennenkuin ehtii kissaa sanoa. Se on nimittäin niin, että kun jonkun idean on päähänsä saanut ja sen kallon sisällä valmiiksi suunnitellut, on se pystyttävä saattamaan valmiiksi hetimiten. Pitkäaikaiset ja erityisesti monivuotiset puurtamiset samojen asioiden äärellä ovat Elnan mielestä nykyisin äärettömän turhauttavia. Mutta minkäs teet. Ken ikuisuusprojektiin ( aargh!) on ryhtynyt, se projektin kestäkööt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti