tiistai 21. lokakuuta 2014

TAAS ETENEE






Tänään satoi lunta! Siis eihän siitä mitään näkyvää jäänyt, mut just sen verran jäätihkua tippui taivaalta, että Rusinakaksikon suut kääntyivät onnelliseen hymyyn. Meillä on nimittäin talvea jo jonkin aikaa odoteltu ja uniakin nähty. Rusina kahlasi kuulemma yksi yö vyötäröään myöten lumessa. Ja voi sitä iloa kun asiaa aamulla  muisteli.

Täällä on tartuttu vihdoin taas maalipensseleihin! Sunnuntain puhteena kellari sai uutta ilmettä ihan vain romujen siivoamisella ja valkoisella maalilla. Olipas kivaa saada uutta pintaa pitkästä aikaa! Vaikkei valmista vielä tullutkaan, on juna saatu kuitenkin liikkeelle. Tästä on hyvä jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti