ALKAA SUJUMAAN

Mitenkäs se menikään se lupaus? Aloitan ajoissa, olen ajoissa, vältän stressiä...

Paranemaan päin, mutta tekemistä vielä on. Viimeaikaiset toistuvat päänsäryt ovat pakottaneet suunniteltua tiukempaan aikatauluun, mutta niistä huolimatta voin ilolla kirjata jälleen uuden onnistumisen aikataulutushaasteessani. Kyllä tämä alkaa taas sujumaan entiseen malliin!  

Joulukausi on avattu tässäkin torpassa. Blossan koko perheen versio, joulupiparit ja pari joulusuklaakonvehtia - paras tapa torjua marrasmasennusta! Ja näillä eväillä etätehtävätkin sujuvat. :)

Kivaa keskiviikkoa!

POSITIIVISET NEGATIIVIT

Ennen eilistä opintopäivää koko filmikuvaamisen tietämykseni koostui kolmesta osatekijästä: 

1. filmirullan ostohetken valinnanvaikeus - valitsenko 24 vai 36 kuvan rullan?

2. kuvan ottaminen - pokkari naaman eteen, hae kohde, paina napista

3. tunnin kuvat ja jännittynyt kuoren avaus - mitä tulikaan kuvattua...

Vuorokautta myöhemmin olen testannut filmijärkkäriä ja oppinut sellaisella kuvaamisesta yhtä sun toista. Hartain ottein olen säätänyt valotusta, tarkentanut manuaalisesti ja vetänyt filmirullaa, tuskastellut ja naureskellut omaa hapuilevaa oppimistani.

Vuorokautta myöhemmin olen myös ymmärtänyt, miksi siellä kuvakuoressa palautui aina valmiiden kuvien lisäksi myös ne filmirullanpätkät. Tähän asti lähes turhakkeina pitämieni negatiivien arvo lähti eilisen opintopäivän aikana eksponentiaaliseen kasvuun ja nyt jo pengon varaston vanhoja laatikoita mahtavien löytöjen toivossa.

Tänään tiedän, mitä negatiivien kehittämisessä tapahtuu. Olen seissyt pilkkopimeässä ja asentanut filmiä valosuojattuun purkkiin. Olen sekoittanut kehitettä, heilutellut purkissa keskeytettä, lisännyt kiinnitteen, huuhdellut ja pessyt filmin. Olen jännittänyt ja nauranut, kokenut aitoa riemua onnistumisesta.

Yhtäkkiä negatiivit muuttuivatkin minulle positiiviseksi. Enkä malta odottaa, että pääsen vedostamaan niistä vielä ihan oikeita kuvia, ihan oikeassa pimiössä, ihan itse.

MITÄ LUPAANKAAN NYT?

Nyt on melkein juhlan paikka. Pitkään viime tipassa kaiken tehneenä ja aina myöhässä olleena on mahtavaa yllättää itsensä positiivisesti. Valokuvauskurssin tehtävät oli tehtynä jo reilusti yli viikon ennen palautuspäivää. Oikeesti. Moni teistä varmaan ihmettelee, että mitä tässä nyt juhlitaan, mutta itselleni ajoissa valmiiksi saaminen on ollut pidemmän aikaa vaikeeta ja ja ote kadoksissa. Jostain syystä (Mies ottaa kyseenalaisen kunnian...) olen muuttunut viimeisten vuosien aikana pitkälti viime tipassa touhuajaksi, vaikka se minua kovasti ärsyttääkin. Sitten siinä kiirestressissä aina harmittelen, miksen taaskaan tehnyt asiaa ajoissa valmiiksi.

Mutta nyt olen päättänyt palata takaisin normaaliin toimintamalliini. Aloitan aamuni heti, enkä viiden torkun jälkeen. Laitan tavarat ja asiat valmiiksi etukäteen, jotta liikkeelle lähdön hetkellä mitään ei tarvitse enää etsiä. Varaan mieluummin ylimääräiset viisi minuuttia ja odottelen, kuin ajan kelloa vastaan ja olen viisi minuuttia sovitusta myöhässä. Tehtävien tekemisen aloitan heti lähiopetuspäivien jälkeen, jotta voin rauhassa tehdä ja muokata tehtäviäni halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Ei sitten tarvitse harmitella keskeneräistä lopputulosta jälkeenpäin.

Tämä tapa on kuitenkin mulle se luonnollisempi ja hermoja säästelevämpi, joten miksen siis pyrkisi siihen? Ei se tietysti aina onnistu, mutta jos noin pääpiirteittäin edes... Yleensä kai näitä itsensä kehittämisen lupauksia tehdään uuden vuoden alkaessa, mutta ei välitetä siitä. Mun lupaus on tehty tänään, keskellä harmainta marraskuuta.

HERKKU JA LAHJA MURENA

Viime viikolla vietin mukavan illan paikallisessa paratiisissa. Kotikaupungin torin laidalta löytyvä Herkku ja Lahja Murena on tällaisten kaltaisteni herkkusuiden ehdoton ykköskohde, sillä sieltä löytyy uskomaton valikoima niin koti- kuin ulkomaisiakin herkkuja. Lisäksi valikoimassa on monenlaista muutakin niin lapsille kuin aikuisillekin. Vielä koskaan en ole astunut Murenan ovesta tyhjin käsin ulos - niin houkuttelevia tuotteita kauppa on pullollaan. 

Mutta melkein tuotteitakin suuremman vaikutuksen minuun on tehnyt Murenan iloinen ja pirteä yrittäjä, joka saa jokaisen asiakkaan tuntemaan itsensä enemmän kuin tervetulleeksi. On ilo seurata aktiivista, positiivista ja tekemiseensä uskovaa yrittäjää, kun yleinen ilmapiiri taloudellisen tilanteen osalta tuntuu muuten niin kovin negatiiviselta ja luovuttaneelta. Tällaiselle omia yritysideoita ja perustamisajatuksia päässään pyörittävälle Murenan yrittäjähenki on juuri sellaista uskoa luovaa, jota nyky-Suomessa tarvittaisiin enemmänkin. Kiitos Miina!

Menkää itse ja kokekaa elämyksiä kaikille aisteille. Kauniit sisustustavarat ja joulukoristeet, maukkaat herkut, houkuttelevat tuoksut sekä iloinen puheensorina on jokaisen koettava itse. Ja marraskuun aikana Murena tarjoaa kaikille lukijoilleni -10% ostosten hinnasta, kun mainitsee blogini nimen kassalla. Menolippu paratiisiin, olkaa hyvä!!

YSTÄVÄÄ IKÄVÄ

Kaipaan aamukävelyitä. Sellaisia rauhallisia hiipimisiä kotinurkilla omissa ajatuksissani. Luonnon seuraamista, kuuntelemista ja haistelemista. Pellon reunalle pysähtymistä, auringon säteiden itseeni imemistä. Rauhoittumista.

Aamukävelyseurani on ollut poissa jo pitkään, eikä yksin matkaan lähteminen tunnu samalta. Siksi enää harvoin lähden pelkästään aamukävelylle. Nykyisin lähden mieluummin juoksemaan tai sitten touhuamaan lasten kanssa pihapuuhia. Mieluista puuhaa nekin toki ovat ja omanlaistaan rentoutumista, mutta eivät korvaa kokonaan vuosien saatossa perinteeksi muodostunutta aamukävelyrutiinia.

En tiedä, voinko koskaan enää saada yhtä hyvää hiipimisseuraa. Silti olen alkanut haaveilla uudesta ystävästä. Yhtä uskollisesta, kiltistä ja rakastavasta, mutta vähemmän kipuilevasta. Kun oikea hetki koittaa, uusi ystävä otetaan avosylin vastaan. Ihan vielä ei ole kuitenkaan se hetki, vaan jatkan odottelua. Siihen asti saavat muistot ja haaveet riittää. 

KAUHUJEN SYNTTÄRIT

Eskarilaisen synttärikutsujen suunnittelu on moniviikkoinen ja monivivahteinen prosessi. Ymmärtäähän sen, sillä mikä onkaan kuusivuotiaan mielestä merkityksellisempää kuin pitkään odotettu synttäripäivä. Kinnarkummun Rusinasta on kasvanut iso poika, jonka mielikuvitus laukkaa kuin villivarsa. Synttäreiden osuessa sopivasti pyhäinpäivän lähimaastoon, päätyi poika kaverikutsujen halloween-teemaan. Innokkaat juhlasuunnittelija ja -järjestelijävanhemmat hyppäsivät innolla pojan kelkkaan ja erinäisiä suunnitelmia on heitelty ilmaan milloin ruokapöydässä, autossa, saunanlauteilla jne. Pientä toppuutteluakin jo tarvittiin, siis pojan suunnalle, kun suunnittelun mopo meinasi kaasuttaa karkuun. Jokaisessa kauhujen linnassahan on torni. Meidän talosta sellainen silti puuttui ja poika sen rakentamista vakavalla naamalla suunnitteli. Ilman tornia kuitenkin piti juhlia, kiitos tylsien vanhempien. Myöskään valtaistuinhuonetta ei tällä kertaa rakennettu, vaikka luurankokuningas sellaisen olisi kyllä varmasti tarvinnut...

Eilen koitti viimein pääpäivä. Päästiin toteuttamaan erilaisia ilmoille tykitettyjä ideoita. Niin sisä- kuin ulkotilatkin koristeltiin kauhuun sopivasti. Ulkovalohaamut, lepakkoluola, hämähäkin seitit, ällösyötävät, myrkkyjuotavat ja isäntäväen maskit toteutettiin koko perheen voimalla. Päivä kului, mutta hauskaa oli! Juuri ennen nukahtamista sankarin suusta kuulunut lausahdus teki kaikesta viimeistään touhutun arvoista.

"Tää oli parempaa kuin osasin ees kuvitella."