Leipää pöytään

Elna on innokas leipäleipuri. Joka viikko pyöräytetään ainakin yksi taikina ja ajan löytyessä useampikin. Tavoitteena on, että sitten KUN jatkuva remontoiminen hellittää, leipää ehdittäisiin leipoa vielä paljon useammin.

Tämän leipurin tapana on lisätä taikinaan mitä kaapista sattuu löytymään. Tänään jääkaapissa odotteli eilinen mannapuuron loppu, joka on oivaa rieskojen raaka-ainesta. Laitanpa tännekin reseptin, vaikka määrät ovatkin noinarvioita. Eli:

Mannarieskat

n. 2,5dl mannapuuroa

2rkl siirappia

n.1/2tl suolaa (koska puurossa oli jo ripaus)

n. 2,5dl vehnäjauhoja

1dl ruisleseitä

2rkl öljyä

Sekoitin mannapuuron sekaan siirapin, suolan ja leseet. Seuraavaksi jauhoja ja loppuvaiheessa myös öljyn. Jaoin taikinan pieniksi nokareiksi pellille ja painelin ne jauhojen avulla tasaiseksi. Sitten vielä haarukalla reikiä ja 225 asteiseen uuniin paistumaan. Yleensä olen paistanut rieskat hieman kuumemmassa uunissa noin vartin, mutta nyt annoin olla tuossa lämpötilassa noin 20min.

Elna rakastaa lukea lehdistä omavaraistaloudessa elävistä ihmisistä, jotka ovat ottaneet elämäntavakseen tuottaa mahdollisimman paljon käyttämäänsä ruokaa itse. Ruokaomavaraisuus on kyllä aivan liian iso pala tälle väelle. Jotakin pienen pienen pientä sinne suuntaan viittaavaa on kuitenkin tavoitteissa lähitulevaisuudessa. Leivän leivonnan lisäksi kesällä pyritään viljelemään mahdollisimman paljon vihanneksia, niin heti käytettäväksi kuin jotain myöskin kellariin asti.

Hedelmäpuut ja marjapensaat ovat puutarhan helppo ja satoisa mahdollisuus, joten niitä aiotaan Kinnarkumpuun lisätä. Lisäksi on emäntä kantanut kirjastosta vinon pinon kirjallisuutta, joista ajan löytyessä opiskellaan luonnon antimista lisää. Pinaattilettujen suurkuluttajakaksikolle tosin nokkoslettujen ehdottaminen ei oikein ottanut tuulta alleen. Rusinalle kun on tainnut viime kesältä iskostua mieleen  lähinnä nokkosen varominen sen polttavuuden takia.

Rakkaan ystävän kanalaharrastus on herättänyt täälläkin suunnalla pienen kipinän. Nyt puuttuu enää Miehen pään kääntäminen, jossa voi tosin vierähtää tovi jos toinenkin... Onneksi Rusinat ovat mukana juonessa ja pikkumies ehti jo ilmoittaa, että aikoo tilaa kummivanhemmilta synttärilahjaksi kukon. Että terveisiä vaan sinne Arwon kanalaan! ;)

Etana etana näytä sarves

Erikoinen valoilmiö...

kirpsakka pakkanen...

koskematon hanki...

Jopa sekavärinen talo loisti auringossa.

                                                   

Sininen taivas...

                                                   

ja kimaltelevat puut. 

Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Toivotaan huomiselle yhtä kaunista, sillä me vietetään Rusinoiden kanssa vapaapäivää!

Sekin vielä

Miten voikaan mennä mieli näin vuoristorataa?

Alakerran uusien lattialautojen asennus etenee hyvää tahtia. Takkahuone ja olohuone ovat sen suhteen valmiita ja tänään päästiin käytävän kimppuun. Selvitettiin lattian narinan lähde, korjattiin ja nyt jo laudoitetaan. Kaikki siis siltä osin hienosti.

Mutta.

Varastoidut lautapaketit olivat alkaneet vetää itseään kieroon. Ensiavuksi Elna ja Ukki sitoivat niput tiukasti liinoilla ja ongelma helpotti melko hyvin. Silti niiden varastointi hamaan tulevaisuuteen ei tuntunut Elnasta kovin järkevältä. Siispä eilen suit sait päätettiin laudoittaa myös ruokailutila saman tien. Alunperinhän herrasväki oli ajatellut jaksottaa rempassa olevia alueita, jotta arki sujuisi kohtuullisesti koko ajan. Ensin piti tehdä takkahuone ja olohuone, sitten vasta ruokailutila ja keittiö. Niin vaan kuitenkin kävi, että  yks kaks eilen illalla koko alakerta oli taas kerran kuin pyörremyrskyn jäljiltä. 

Ei nimittäin riittänyt, että ruokailutilan kalusteet siirrettiin pois laudoituksen edestä. Ei. Sen lisäksi piti purkaa entisen tuulikaapin seinä. Siinäpä oli Miehelle iltapuhdetta työmatkatavaroiden pakkaamisen oheen. 

Muutaman tunnin yöunien jälkeen Mies lähti Tanskaan ja Elna jäi vastaavaksi mestariksi Kinnarkumpuun. Aamu aloitettiin narinalattian avauksella ja puruhommilla tietty. Nyt irrotettiin viela vanha keittiön ovikin, ihan vain sekasorron maksimoimiseksi. Jossain välissä on pitänyt koittaa omiakin hommia tehdä, kunhan tuolta remonttilian siivoamiselta on ennättänyt.

Joo, että mieli on ehkä himpun verran stressaantunut, ahdistunutkin jopa. Ja ei siis muuten, mutta kun tuntuu vuorokauden tunnit loppuvan kesken. Ja kauaa ei jaksaisi imuroida viisi kertaa päivässä. Se on ärsyttävää!

Vinkki

Jokunen aika sitten sai Elna granaattiomenavinkin Rusinakaksikon hoitajalta. Kyseinen hedelmä ei ole ollut tuttu näky Kinnarkummun keittiössä aiemmin, mutta vinkin innoittamana päätti Elnakin kokeilla. Ja kyllä kannatti, vaikkei Rusina niistä pahemmin perustanutkaan. Allekirjoittaneen makuhermoja hedelmä kuitenkin kutkutti ainakin salaatin piristäjänä ja seuraavaksi olisi tarkoitus kehitellä jokin jälkiruokajuttu. Oisko kellään antaa vinkkiä?

Pala palalta

Taas on kääntynyt herrasväen suunpielet ylöspäin! Remonttivapaa viikonloppu tekee ihmeitä. Ja kummasti sitä ehtii tehdä sellaisia normaaleja viikonloppujuttuja, kun vaan ummistaa silmänsä kaikilta 'pitäis tehdä' -jutuilta.

Sen verran kuitenkin puuhailtiin, että kiikutettiin upouuteen työhuoneeseen sinne kuuluvat tavarat. Työpöytä tehtiin vanhasta komeron ovesta Ikean pukkijalkojen avustuksella. Ensin oli Elnan ajatuksena maalata ovi, mutta sitten päädyttiinkin ajatukseen, jossa ovi saa olla juuri siinä asussa kuin on ollutkin. Kirjahyllyn siirto-operaatio ei ollut mikään nopea urakka, koska sitähän ei kokonaisena jaksanut ylös kantaa. Pala palalta ja kirja kirjalta kiiruhti väki ylös ja alas ja ylös ja alas. Ja saatiin kuin saatiinkin hylly sisältöineen työhuoneen alkoviin.

Uudessa työhuoneessa on vaan yks ongelma. Katseen keskittäminen koneeseen ja työjuttuihin on vaikeaa, kun silmät harhailevat tämän tästä huoneen ympäri ja ulos lumiseen maisemaan. Kauan kaivattu aurinkokin pilkistää pilvipeiton takaa. Mukava maanantai!

protestijoukot

Miehen työskennellessä Tanskanmaalla, päätti Elna pistää paikat remonttiin. Siis vielä enemmän kuin ne jo oli... Takkahuoneen lattian laudoitus alkoi tänään ja sen tieltä oli kaivettava vanhat laatat pois. Entinen laatoitusalue oli hieman liian iso tämän herrasväen suunnitelmiin, joten laudoitus asennetaan peittämään osa vanhasta laatta-alueesta. Tulevan takan malli on vielä mietinnässä, mutta lattia on kai jo suurin piirtein selvä juttu. Takan eteen ei laiteta laattoja vaan sellainen pelti. Ainakin luultavasti.

Tuo takka onkin sitten kimurantimpi asia. Herrasväelle ei ole nimittäin vielä täysin selvää, millainen takka taloon laitetaan. Sellainen kakluunityylinen olisi ehkä ensimmäisenä toivelistalla, jos vain löydetään sopivan kokoinen ja näköinen. Mutta katotaan nyt, kunhan ehdittäis siihen asiaan kunnolla jossain välissä paneutua.

On ollut Kinnarkummussa kiirettä viime aikoina. Niinkin kovasti, että Karvapallero on jo jonkin aikaa osoittanut mieltään kinoksissa makaamalla ja ihmisten puheen päälle haukkumalla. Nyt on myös Rusinakaksikko lyöttäytynyt karvakaverin seuraksi protestijoukkoihin ja äidin omatunto soimaa. Ei ole ehditty leikkiä ja touhuta yhdessä niin paljoa, kun Elna istuu kaiket illat nenä kiinni kirjassa. Tai sitten maalaa, purkaa, siivoaa tms. Opiskelun, lapsiperhe-elämän ja remontin yhdistäminen ottaa joskus voimille ja kovasti. Pikkuihmisille ja eläimille kun ei voi sanoa että jaksakaa nyt vielä tämä kevät. Siispä vanhempien on vaan revittävä itsestään vielä hiukan enemmän ... Mut mitenköhän pitkään?

Loppu lattiamajoitukselle

Puh ja pöh täältä pölyn keskeltä. Viikko on eletty tätä "uutta" pölyelämää, eli olohuoneen ja takkahuoneen remppa-aikaa. Jokapäiväiseksi rutiiniksi on jo ehtinyt muodostua pölyntäyteinen kotiutuminen, jossa Elna patistaa Rusinakaksikon omaan huoneeseensa ja alkaa uudisraivaajan lailla kaivaa kotia esiin rakennuspölyn alta. Huone kerrallaan harjataan, imuroidaan ja mopataan - joka ikinen iltapäivä... Pikkuihmiset kurkkivat kynnyksellä mopot rivissä, koska lähtölupa annetaan. Ja kaikesta siivouksesta huolimatta pölyä on joka paikassa ja sukanpohjat jatkuvasti purussa. Niin että kovin on tuntunut palkitsevalta tämä remonttiarki taas viime aikoina.

Onneksi tänään koitti yksi iso ilonaihe. Vintin vieraskammari ja työhuone valmistuivat vain vuoden remontissaolon jälkeen! Tätä on hyvin, hyvin vaikea uskoa itsekään. Saati sitten niiden patjamajoituksessa olleiden vierailijoiden, joille herrasväki on kerta toisensa jälkeen vakuutellut vierashuoneen valmistumista aina viime hiihtolomasta asti. Mutta eikös sanontakin sen jo kerro, että hitaasti hyvää tulee. Tämä herrasväki on ainakin kovasti tyytyväinen lopputulokseen! Nyt puuttuu enää sisustus. Kalusteiden tuunauksen parissa saadaan helposti vierähtämään toinenkin vuosi, mutta vierailijoille luvattakoon kuitenkin ihan oikea sänky lattiamajoituksen sijaan!

Pelastava pulla

Siis miten tässä nyt taas näin kävi? Yks kaks tuntuu taas koko talo olevan remontissa. Joo-o, tiedetään. Talohan on ollut remontissa jo kohta kaks vuotta. Välillä on niitä seesteisempiä aikoja, jolloin asioita valmistuu ja tunnelin päässä näkyy valoa. Ehtii ihailla tehtyä ja jopa keskittyä hetken sisustusjuttuihin. Mut sitten tulee taas se päivä, jolloin kaikki revitään jälleen auki. Yhtäkkiä huomaa olevansa lähes alkupisteessä, ties sadannenko kerran... 

Tämä maanantai kuuluu tuohon jälkimmäiseen ryhmään, totisesti. Parissa tunnissa on saatu puolet alakerrasta jälleen täydelliseen sekasortoon. Tulevan takkahuoneen (nykyinen ruokailutila) ja olohuoneen lattiat on revitty auki patteriputkistovetojen takia. Sali sekä tuleva ruokailutila ovat kalustevarastona ja koko talo purun ja pölyn likaama. 

Tässä sitä sitten kehitellään sotasuunnitelmaa, jolla saataisiin siisteys ja seesteisyys jälleen mahdollisimman pian palaamaan. Voi olla, ettei sitä tarvitse kyllä ihan nopeesti odotella. Monenmoista hommaa on sitä ennen ehdittävä suorittaa...

Onneks on viikonloppuna leivottua sitruunabostonia!!

Ei siitä niin vain enää mennä

Muutoksia, muutoksia, täällä on tapahtunut muutoksia. 

Kinnarkummussa on tällä viikolla opeteltu aivan uudet poistumisreitit. Vuosikausia, tai oikeammin vuosikymmeniä, on tämän talon käytetyin sisäänkäynti sijainnut tämän herrasväen tulevassa ruokailutilassa. Siitä oli siis päästävä ja niinpä tilalle asennettiin alkuviikolla ikkuna. Sen jälkeen on taloparan ikkuna- ja ovenvaihtoprojekteissa saamia ruhjeita paikkailtu parhaan mukaan. Nyt alkaa lautapinta olla jo jotakuinkin ehjä, mutta maalia se kyllä huutaa ehkä entistäkin kiivaammin. Ja puhumattakaan sitten sisäpinnoista. Tekemistä riittää...

Ovesta luovuttiin haikein mielin. Miestä jopa hieman kadutti ja Elnaa ainakin suretti. Oven mukana hävisi nimittäin viimeinen (kellarin ovea lukuunottamatta) vanha avain. Vaikka lukosta paistoi päivänvalo, pakkanen tunki sisälle ja avainkin temppuili, oli siinä vaan silti tunnelmaa. Uudet avaimet ovat niin persoonattomia, että Elna taitaa roikottaa nipussaan vanhoja avaimia vielä jonkin aikaa ihan vain omaksi huvikseen. Yksi seikka puhuu kuitenkin uuden avaimen (ja parin oven sulkemisen) nimeen: Jokainen ulko-ovi toimii samalla avaimella entisten viiden erilaisen sijaan!